Siirry suoraan sisältöön

Kansainvälinen Haloila arvostaa laatua ja Granon käännöspalveluita

Haloila on vuonna 1972 perustettu perheyhtiö. Täysautomaattisesta Octopus-käärintäkoneesta on kasvanut maailman markkinajohtaja ja yksi pakkausalan tunnetuimmista brändeistä.

Haloila on osa kansainvälistä Signode Industrial Group -konsernia. Kuudella mantereella toimivassa yli 7 000 työntekijän konsernissa Maskun tehdas työllistää noin 60 henkilöä. Kaikkiaan Octopusin tuotannossa ja palveluliiketoiminnassa Euroopassa ja Kiinassa työskentelee lähes 160 henkilöä.

Haloilan käärintäkoneita viedään yli sataan maahan ja vuositasolla maailmalle lähtee noin 250 käärintäkonetta. Käärittävää lavatavaraa ovat esimerkiksi elintarvike-, juoma- ja rakennusteollisuuden tuotteet. Jokainen Haloilan valmistama käärintäkone on räätälöity.

Käännöspalvelut tärkeässä roolissa

Globaali markkinajohtaja luottaa Granoon ja sen käännöspalveluihin markkinointimateriaalien päivityksissä, versiohallinnassa, taittopalveluissa, messumateriaaleissa sekä laitteiden konekyltti- ja tarrasovelluksissa.

Granon palvelut liittyvät oleellisesti myös itse palvelukokonaisuuteen. Jokaisen koneen mukana lähtee yksilöllinen manuaali, jonka kokoamisesta ja kielikäännöksistä Grano ja sen käännöstoimisto vastaavat. Grano onkin integroitunut Haloilan tuotannonohjausjärjestelmään ja manuaaliohjelmaan.

Tilaus- ja toimitusprosessin suolana myös manuaalituotannossa ovat lukuisat kielivaihtoehdot. Granon käännöspalvelut kääntävät lähtökielenä yleisimmin käytetyn brittienglannin esimerkiksi norjaksi, hollanniksi, tanskaksi, espanjaksi, puolaksi, venäjäksi, turkiksi, ranskaksi, suomeksi, saksaksi, kiinaksi, portugaliksi ja ruotsiksi.

Haloila luo alansa termistöä

Innovatiivisena yrityksenä Haloila kehittää kaiken aikaa teknologioita ja asiakaskohtaisia ratkaisuja. Samalla se tulee luoneeksi alalle myös kokonaan uusia termejä. Pitkäaikainen yhteistyö Granon käännöspalveluiden kanssa ja käännöspalveluiden keskittäminen on mahdollistanut sen, että Haloilalle on luotu oma kieli- ja termipankin. Kielipankin avulla käytetty terminologia on yhteneväinen kaikessa materiaalissa markkinointimateriaaleista www-sivuihin ja asiakasdokumentaatioon.

– Haloilalta tulevia tiedostoja on helppo käsitellä, sanoo Granon käännöspalveluiden projektipäällikkö Karita Kuosmanen, jonka mukaan kokeneilla kääntäjillä termistö on hallussa, ja käännösmuistista löytyy usein hyviä vastaavuuksia.

Nopeus, palvelun joustavuus ja laatu nousevat yhteistyön ytimeen. Laadun käännöspalvelut on hionut ISO 9001 -standardin mukaiseksi. Laaja kielivalikoima sekä asiakaspalvelun nopeus ja luotettavuus konkretisoituvat kiireisessä arjessa hyväksi palveluksi ihmiseltä ihmiselle.

– Mikäli kääntäjiltä tulee teksteistä kysyttävää, Haloilan väeltä saa kysymyksiin nopeasti selkeitä vastauksia, Kuosmanen kiittelee.

Granon käännöspalveluiden palvelutarjontaan kuuluvat käännöspalvelut ja lokalisointi, dokumentointi ja sanelujen purkupalvelu. Toimiva liitospinta käännöspalveluiden palveluista kaikkeen Granon osaamiseen mahdollistaa kattavan kokonaispalvelun.

Tutustu Granon kielipalveluihin >>

 

Juttu on julkaistu alun perin 22.10.2015 ja sitä on päivitetty 5.10.2022.
Ota yhteyttä