KalPa, Olvi ja Grano yhdistivät voimansa jäähallin brändiuudistuksessa

Kuopion Hatsalassa sijaitseva KalPan kotiareena muuttui Niiralan montusta Olvi Areenaksi, kun panimokonsernin ja KalPan yhteistyö laajeni. Olvi halusi jäähallille brändiuudistuksen, jotta halli vastaisi uutta nimeään. Tavoitteena oli, että astuessaan sisään ihmiset ymmärtäisivät heti, miksi jäähallia kutsutaan Olvi Areenaksi. – Pelkästä nimenvaihdoksesta ei olisi ollut mitään hyötyä. Me Olvilla halusimme, että Olvi Areena on kokonaisuutena kunniaksi brändeillemme, kertoo myyntipäällikkönä Olvilla toimiva Ari Ahjolinna. Tarvittiin siis uudistus, jonka lopputulos henkii Olvia, KalPaa ja tietenkin jääkiekkoa.

Vuorovaikutus yhteistyön avaimena

KalPan kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt Grano oli luonnollinen valinta, kun Olvi Areenan brändiuudistukselle pohdittiin toteuttajaa ja suunnittelun yhteistyökumppania. Uudistuksessa halliin suunniteltiin ja toteutettiin uudet teippaukset, tapetit, kankaat ja muut näkyvät visuaaliset elementit. 

– Grano toteutti muutostyöt palveluna, joka sisälsi kaiken kartoituksesta ja aineiston muokkauksista tuotantoon, asennukseen ja loppusiivoukseen. Jätimme siis jälkeemme valmiin tilan, Granon asiakkuuspäällikkö Mikko Honkonen kertoo. 

Yhteistyön avaimena oli avoin vuorovaikutus. Olvilla oli selkeä näkemys siitä, mitä brändin mukainen ilme tarkoittaa ja Granolla taas paljon kokemusta vastaavanlaisista projekteista. Asennusvaiheessa suunnitelmiin tulleet pienet muutokset pystyttiin ratkaisemaan hyvässä yhteishengessä. 

– Yhteistyö toimi välillämme loistavasti, koska oikeat ammattilaiset olivat oikeissa rooleissa ja keskusteluyhteys oli auki, Ari Ahjolinna toteaa.

Jäähallin uudet kasvot

Musta teksti keltaisten ovien yllä toivottaa tulijan tervetulleeksi Olvi Areenalle. Kun astuu pääovista sisään, ei voi olla huomaamatta hallin uutta tyylikästä ilmettä. Yhtenäinen kokonaisuus rakentuu yksityiskohdista: keltaisesta korostusväristä, hauskoista jääkiekkoon liittyvistä oivalluksista ja mustavalkoisista Olvi-teippauksista.

On selvää, että brändiuudistukseen on panostettu niin Granon kuin Olvinkin puolelta. Samaa mieltä on myös KalPan myynti- ja asiakkuusjohtaja Pasi Kuivalainen

– Kun kesän jälkeen palasimme hallille, uudistus oli valmis. En ollut uskoa silmiäni, kun yhtäkkiä vanha jäähalli oli oikeasti muuttunut areenaksi. Sanoisin, että muutos ylitti odotukset, Kuivalainen kertoo.

Brändiuudistus valmistui elokuussa 2019, juuri sopivasti ennen jääharjoituskauden alkua. Sekä jääkiekkoilijat että yleisö ovat ottaneet Olvi Areenan uuden ilmeen vastaan erinomaisesti. Tyytyväisiä ovat myös visuaaliseen ilmeeseen vahvasti vaikuttaneet Olvin edustajat. Ari Ahjolinna kertoo, että koko projekti meni aika lailla maaliin. Aikataulut pitivät, ja työnjälki vakuutti laadullaan.

– Lopputulos on erinomainen, ja olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miten hyvin Olvi tulee brändinä esiin areenalla.

Ari Ahjolinna, myyntipäällikkö, Olvi

Lisää tila- ja bränditoteutuksia! >>

Juttu on julkaistu alun perin 14.10.2019 ja sitä on päivitetty 29.09.2022.
Ota yhteyttä