Siirry suoraan sisältöön

Myyntityössä puhelin on edelleen valttia

Konsulttiyhtiö Deloitte on tutkinut puhelinmarkkinoita. Ennusteiden mukaan maailmassa myydään tänä vuonna yli 1,5 miljardia älypuhelinta. Joka neljäs älypuhelimen omistaja ei kuitenkaan käytä puhelintaan puhumiseen.

Nuorista peräti kolmannes ei ollut soittanut yhtään puhelua tutkimusta edeltävällä viikolla. Puheluiden välttäminen ei tarkoita eristäytymistä maailmasta. Selvityksen mukaan ne, jotka eivät soittaneet yhtään puhelua, pitivät aktiivisesti yhteyttä muihin tekstiviesteillä, pikaviestintäsovelluksissa, sähköpostitse ja sosiaalisessa mediassa.

– Vaikka puhelimen käyttötapa muuttuu, se on edelleen tärkeä myynnin työkalu.

Murroksessa on myös puhelinetiketti. Osa ihmisistä ei vastaa koskaan tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun. Toiset pitävät kännykkää koko ajan äänettömällä, vaikka eivät olisi kiireisiä tai palaverissa. Moni ei soita takaisin edes tutulle.

Vaikka puhelimen käyttötapa muuttuu, se on edelleen tärkeä myynnin työkalu. Esimerkiksi uuden asiakkaan tavoittelussa sähköpostit hukkuvat tulvaan ja some voi olla liian henkilökohtainen. Tutkittu fakta on, että aika harva asiakas haluaa myyjän Facebook-kaverikseen.

Puhelintyössä pitää olla sitkeä. Aiemmin uuden asiakkaan tavoittamiseen tarvittiin neljä soittoyritystä. Nyt luku on kahdeksan. Perusmyyjä jaksaa kokeilla kaksi kertaa.

– Millä lauseilla asiakas kokee tilanteen sellaiseksi, että tapaamisesta voisi olla hänelle todella hyötyä?

Kun uusi asiakas on vihdoin saatu puhelimen päähän, on edessä kaikkein tärkeimmät sekunnit. Mitä sanotaan, jotta päästään asiakkaan suodattimen läpi ja saadaan sovittua palaveri? Millä lauseilla asiakas kokee tilanteen sellaiseksi, että tapaamisesta voisi olla hänelle todella hyötyä? Tässä tilanteessa sanotut lauseet voivat olla satojen tuhansien eurojen arvoisia.

Haluamme asiakkaidemme kokevan, että granolaisten puheluihin kannattaa aina vastata. Teemme kovasti myynnissämme töitä tämän eteen ja tämä onnistuu vain, kun autamme asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti. Asiakkaan auttamisen pitää olla tärkeämpää kuin oma myyntitulos.

Jälkimmäinen kyllä tulee, kun ensimmäinen on kunnossa.   

 

Juttu on julkaistu alun perin 12.12.2017 ja sitä on päivitetty 6.02.2024.