Päivälehden Museon näyttely sijaitsi roikkuvan sanomalehden sisällä

Päivälehden Museon vaihtuva näyttely Joonas ja kisällit kertoo sarjakuvataiteilija Veikko ”Joonas” Savolaisesta. Savolaisen uran lisäksi näyttelyssä on esillä nykypolven sarjakuvataiteilijoiden töitä. Grano toteutti näyttelyn kaikki visuaaliset osat, kuten katosta lattiaan asti roikkuvat jättisuuret kapalevylle tulostetut "sanomalehden" sivut, erilaisia muotoonleikattuja tulosteita ja pimeällä hohtavat ikkunateippaukset. Grano myös rakensi osan näyttelyn rakenteista.

Näyttelyn tuottaja Päivi Lehtovirta tunsi Granon entuudestaan:

– Aikataulut ja yhteydet ovat aina toimineet. Yhteyshenkilö on pitänyt homman kasassa. Se on tuonut turvaa. Myös hyvä tulostuslaatu on tärkeä tekijä – etenkin kun tehdään tämän tyyppistä näyttelyä, joka perustuu tulosteille.

– Grano rakensi näyttelyn tarkasti piirustusteni mukaan: Rakennusmaailmassa on tottunut siihen, että toleranssi on viisi senttiä. Tässä se oli pari milliä.

Ville Tietäväinen / suunnittelija ja sarjakuvataiteilija, Studio Tietäväinen Oy.

Näyttelysuunnittelusta vastasi yksi "kisälleistä" eli arkkitehti ja sarjakuvataitelija Ville Tietäväinen. Näyttelyn ideana on olla jättimäinen sanomalehti, jonka sisään voi kävellä.

– Grano ymmärsi nopeasti, millainen tarve minulla on ratkaisuille. Kommunikaatio toimi ripeästi. He pystyivät selkeästi ja nopeasti haarukoimaan parhaat vaihtoehdot materiaalien suhteen. Eri materiaalien koetulostus oli myös tärkeä ja huojentava juttu, Tietäväinen sanoo ja jatkaa:

– Olin hyvin vaikuttunut printtijäljestä. Jälki on hienoa ja skarppia sekä läheltä että kaukaa katsottuna. Grano rakensi näyttelyn tarkasti piirustusteni mukaan: Rakennusmaailmassa on tottunut siihen, että toleranssi on viisi senttiä. Tässä se oli pari milliä.

Päivälehden museossa tutustutaan median historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen sekä sananvapauden toteutumiseen meillä ja muualla. Museo haluaa edistää medianlukutaitoa ja erityisesti lasten ja nuorten lukuharrastusta.

Tapahtumatoteutukset Granosta

– Granon yhteyshenkilö tulee paikan päälle ja keskustelee asioista. Se auttaa tekemistä ja on kivaa. Toimiva yhteistyö on tärkeää", sanoo Päivälehden museon tuottaja Päivi Lehtovirta.

Tapahtumatoteutukset Granosta

– Grano helpotti työtäni. He pystyivät selkeästi haarukoimaan parhaat vaihtoehdot. Tämä oli johdonmukainen kokonaisuus, sanoo näyttelyn suunnitellut Ville Tietäväinen.

Tapahtumatoteutukset Granosta

Grano toteutti näyttelyn visuaaliset osat, kuten katosta lattiaan asti roikkuvat jättisuuret kapalevylle tulostetut "sanomalehden" sivut ja erilaisia muotoonleikattuja tulosteita.

Tapahtumatoteutukset Granosta

Tietäväisen mukaan Granon tarjoama materiaalien koetulostus oli tärkeä asia näyttelyn onnistumisen kannalta:

– Ei tarvinnut arpoa, hän sanoo.

Tapahtumatoteutukset Granosta

– Olin hyvin vaikuttunut printtijäljestä. Jälki on hienoa ja skarppia sekä läheltä että kaukaa katsottuna, sanoo Ville Tietäväinen.

 

Juttu on julkaistu alun perin 28.02.2018 ja sitä on päivitetty 19.09.2022.
Ota yhteyttä