Takaisin

iStock-587199746.jpg

Saavut aamulla työpaikallesi ja pöydälläsi on tyylikäs kirjekuori, jossa lukeva viesti puhuttelee sinua. Avaatko sen vai heitätkö olan yli avaamatta roskiin?

Niin arvelinkin.

Jokainen meistä on kuullut digitalisoitumisesta kyllästymiseen asti. 

Ostokäyttäytyminen on siis muuttunut. Asiakkaat ovat siirtyneet verkkoon, luovat itsenäisesti omat short-listansa mahdollisista yhteistyökumppaneista ja ottavat yhteyttä palveluntarjoajaan viime metreillä – usein vasta silloin, kun ostopäätös on jo tehty.

Muutos on kiistaton, välttämätön ja väistämätön, mutta se ei tarkoita sitä, että painetulla viestillä ei olisi enää paikkaa markkinointiviestinnän arvoketjussa. Tilanne voi olla itseasiassa parempi kuin pitkään aikaan. 

Digitaalinen häly lisääntyy eksponentiaalisesti. Altistumme päivittäin tuhansille viesteille, jotka tavoittavat meidät ajasta ja paikasta riippumatta. Hälysaasteen alta erottuminen on hankalampaa kuin ennen. 

Monikanavaisuuden aikakaudella, jota parhaillaan elämme, mediakentän pirstaloituminen on jakanut vallan tuhansille kanaville muutaman sijaan. Erottumiseen ei enää riitä raha, tarvitaan myös laatua ja sisältöä. Jokaiselle viestille on oma kanavansa ja painettu media on edelleen yksi puhuttelevimmista, parhaimmassa tapauksessa luksusta.

Painotuote ei ole enää massojen valinta, mutta puhuttelee tarkasti valittua kohderyhmää tehokkaammin kuin mikään muu media.

Palataan vielä siihen kirjekuoreen, jonka sait työpöydällesi. Kuvitellaan, että yhteistyökumppanisi kutsuu sinut nauttimaan yhteisestä elokuvaillasta. Kumpi tekee sinuun suuremman vaikutuksen? Tyylikkäästi viimeistelty printtikutsu vai geneerinen sähköposti jo valmiiksi ylivuotavassa inboxissasi?

Niin arvelinkin.