Siirry suoraan sisältöön

Suomen suurin S-market uudistui LED-valomainoksilla ja -opasteilla

S-market Näsi halusi remontoida myymälänsä entistä ympäristöystävällisemmäksi ja paikallisemmaksi. Peruskunnostuksen ja kylmäkalusteiden uusimisen yhteydessä myös myymälän miljöö päivitettiin. Grano vastasi myymälän ilmeen suunnittelusta, toteutuksesta ja asennuksesta.Porvoossa sijaitseva S-market Näsi on Suomen suurin S-market. Näsi on osa Varuboden-Osla Handelslag -osuuskauppaa, joka on Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla toimiva S-ryhmään kuuluva itsenäinen alueosuuskauppa. Grano vastasi myymälän ilmeen suunnittelusta, toteutuksesta ja asennuksesta.

– S-market Näsi on Suomen suurin S-market. Se on meille todella tärkeä yksikkö. Satsasimme siihen, että myymälästä tulee toisenlainen ja näyttävä, ei perusmarketti. Päädyimme käyttämään paljon LED-valomainoksia, sanoo Varuboden-Oslan aluepäällikkö Tomas Fagerström.

Erottuvia valomainoksia ja modernia ilmettä

Myymälän väritys onkin tavanomaisesta S-marketista poiketen tyylikkään harmaa. Iso osa opasteista on tehty valomainoksilla. Selkeästi erottuvat valomainokset auttavat asiakkaita suunnistamaan kaupassa huomattavasti tavallisia opasteita paremmin. Hyllyjen päädyissä on paikallisten valokuvaajien Porvoo-aiheisia kuvia. Remontin jälkeen asiakkaan ananaspurkin paikka on saattanut vaihtua ja aiheuttaa ihmetystä, mutta muuten asiakkaat ovat olleet todella tyytyväisiä muutokseen.

– Asiakastyytyväisyys on hyvällä tasolla. Myymälän ulkonäöstä on tullut paljon kehuja – se on upea. Myös osuuskauppojen porukat muualta Suomesta ovat tulleet katsomaan myymälää.

Tomas Fagerström / aluepäällikkö, Varoboden-Osla Handelslag

Tahojen yhteistyö alkoi jo noin neljä vuotta sitten Kuopion Neon 2 Oy:n kanssa, joka on nykyään osa Granoa.

– Mistään muualta ei ole saanut tällaisia ratkaisuja, mitä olemme halunneet. Yhteistyö on toiminut hyvin. Kaikki mitä on luvattu, on pitänyt. On ollut helppo tehdä yhteistyötä luotettavan toimijan kanssa.

6 syytä ulkoistaa markkinoinnin tuotannot

6 syytä ulkoistaa markkinoinnin tuotannot

Pitäisikö markkinoinnin tuotantotyöt ulkoistaa vai tehdä itse omassa talossa? Jos inhouse-tekeminen ei ole mahdollista, vaihtoehtosi voi olla tuotannollisten töiden ulkoistaminen. 📈

Lataa opas


Myös uusin projekti meni Fagerström mukaan hyvin:

– Kävimme ensin keskustelun siitä, mitä haluamme. Pari viikkoa myöhemmin saimme selkeän suunnitelman ja havainnekuvat. Hommaa oli helppo tehdä. Projekti meni todella mukavasti ja aikataulut pitivät.

Granon parhaat puolet ovatkin Fagerstromin mukaan luotettavuus ja palveluhenkisyys.

– Luotettavuus on ylivoimaisesti tärkein juttu. He pitävät sen mitä lupaavat ja lupaukset ovat realistisia. Toiseksi tärkein asia on palveluhenkisyys. Grano kaivaa esiin sellaisia ratkaisuja, joita haluamme. Olemme löytäneet yhteisen sävelen.

S-market Näsi muuttui ympäristöystävällisemmäksi ja paikallisemmaksi.

  • S-market Näsin valomainokset ovat näyttäviä.
  • Moderni ilme ei unohda selkeyttä.
  • S-market Näsin harmaat elementit ovat modernit ja selkeät.
  • S-market Näsin palvelutorin ilme uudistui.
  • S-market Näsin valomainokset ovat näyttäviä.
  • Moderni ilme ei unohda selkeyttä.
  • S-market Näsin harmaat elementit ovat modernit ja selkeät.
  • S-market Näsin palvelutorin ilme uudistui.
Juttu on julkaistu alun perin 3.12.2018 ja sitä on päivitetty 8.04.2024.
Ota yhteyttä