Takaisin

Granon toimitusjohtaja Pekka Mettälä

Kirjoitus on julkaistu 9.7.2020 Kauppalehden verkkosivustolla.

Sanotaan, että jokaisessa bändissä tai sen taustajoukoissa on aina vähintään yksi pask###### joita kiroilun välttämiseksi nimitän tässä blogissa tuhoeläimiksi. Beatlesin kaatoi tarun mukaan Yoko Ono. Timo Tolkki yritti kaataa Stratovariuksen, mutta kaatuikin itse. Minä itse taas olin pizzeriabändietuhoeläin. 

Kului vuosia ennen kuin koitti myöhäisherääminen. Minä olin tuhoeläin kahdessa bändissä. Ensimmäisessä yli-intoiluni bändin eteenpäin viemisestä tappoi koko bändin. Jälkimmäisessä en nostanut levytysprosessissa lapasia pystyyn, vaikka olin muuttamassa parin kuukauden päästä Englantiin. Bändi hajosi, koska täyspitkä levy olisi pitänyt tehdä toisen laulajan kanssa, mutta minä roikuin mukana, koska halusin niin kovasti tehdä kerran elämässäni pitkäsoittolevyn. Itsekkyyteni oli kantava voima molempien bändien tuholle.

Miten ihminen voikaan olla niin sokea omalle toiminnalleen ja miksi en saanut palautetta bändikavereilta? Itsensä tuhoeläimeksi julistaminen peilin edessävaikka näin vuosia tapahtuneen jälkeen, on muuten todella vapauttava tunne. Yhtäkkiä kykenin arvioimaan itseäni työ- ja siviilielämän tilanteissa. Kysyn jatkossa aina kun jotakin menee rikki, olenko minä tässä tilanteessa tuhoeläin vai joku muu – niin itseltäni kuin muilta osallisilta. 

Tavoitteletko sinä työ- ja siviilielämässä tai vaikkapa bändissä omaa vai yhteistä unelmaa? Miten voit tietää sen, jos et ole keskustellut unelmastasi muiden kanssa? Tai kysynyt mitä mieltä he ovat sinun unelmastasi? Unelma voi jopa olla yhteinen, mutta tilannekohtainen itsekkyys ja opportunismi vie kohti unelmoijan päässä luotua utopiaa, joka voi olla muille tuntematon ja vastenmielinen paikka. Silloin bändi hajoaa ja syntyy sooloartisti. 

Jos ei tunnista tuhoeläintä itsessään, tuhoutuu uusikin työyhteisösi tai bändisi itsekkyyden alttarilla. Kukaan ei halunne olla tuhoeläin, mutta itsekkyys on opportunistinen loiselä, joka kasvaa sisällämme, kuin pietaryrtit keväiseen ojan penkkaan.  

Mitä sitten opin tästä? Omaa itsekkyyttä on vaikea tunnistaa, ja usein et saa toiminnastasi suoraa palautetta. Opin myös, että keskusteluja yhteisestä tulevaisuudesta ei käydä juuri lainkaan. 

Kuinka monessa yrityksessä toistuu tämä sama keskustelemattomuus? Ja samaan aikaan julistetaan, että nykyinen hyvä työelämä on poikkeuksetta yhdessä yhteisönä onnistumista. 

Valitettavasti nyky-yhteiskunnassa itsekkyys lisääntyy ja näin tuhoeläinten syntyvyys ylittää pietaryrttien vastaavanYrityksissä kahmitaan osinkoja samalla, kun laitetaan työvoimaa ovesta pihalle. Työtaisteluissa vähät välitetään työpaikoista ja maan tulevaisuudesta, pidetään vain jääräpäisesti kiinni saavutetuista eduista ja vaaditaan lisää. Ihmisten omat urat ja elämysten tavoittelu selättävät suvunjatkamisvietin. Bändikokoukset ovat sooloartistien yhteenliittymiä, joissa kieroillaan oman navan nöyhtättömyyden puolesta. 

Monet yritykset ovat jo omaksuneet ihmiskeskeisen strategian. Ihmiskeskeisessä strategiassa pitää olla nollatoleranssi tuhoeläimille. Yrityksistä tulee kollektiivisesti johdettuja bändejä, jotka ovat yhdessä määrittäneet tavoitteet ja jotka ratkovat aktiivisesti yhdessä ihmisille luontaisenomaiset itsekkyyspurkaukset. Tuholaisia ei saa jättää yksin vailla ohjausta, koska he kyllä löytävät keinot yrityksesi kaiken hyvän pilaamiseksi. 

Mitä jos pidettäisiinkin yrityksissä bändikokouksia yhteisestä tulevaisuudestamme ja pysäytettäisiin yhdessä sisällämme ja ympärillämme vellovat tuholaisetPelastettaisiin yritys ennen kuin tuhoeläin puraisee. Parasta toki olisi, jos meistä jokainen omaehtoisesti tunnistaisi tuholaisen itsessään ja oppisi havahtumisestaan paremman huomisen luomiseksi. Comme ci, comme ça. 

Kumpi sinä olet, tuhoeläin vai yhteistä unelmaa tavoitteleva bändin jäsen? 

 
Pekka Mettälä
Toimitusjohtaja, Grano Oy
 
Tutustu Granon blogikirjoituksiin >>