Referenssit - Grano — 11.02.2016 — min. lukuaika
Jääkiekon nuorten MM-kisat vaativat kilometritolkulla värjättyä pintaa

Nuoret leijonat veivät finaalin nimiinsä vaiheiden jälkeen, jotka laittoivat lukuisat sydämet levottomaan rytmiin niin kotikatsomoissa kuin myös paikan päällä. Lopputulos oli selkeästi kotiyleisön mieleen. Arviolta 13 000 fania juhli nuoria sankareita loppiaisena Mäntymäen kentällä 20 asteen viiltävästä pakkasesta piittaamatta.
Jääkiekon nuorten MM-kisat polkaistiin käyntiin tapaninpäivänä ottelulla Tsekki – Venäjä, jonka jälkimmäiseksi mainittu vei nimiinsä lukemin 1 - 2. Ennen ottelua oli kuitenkin ehtinyt tapahtua jo paljon. Kisoja varten oli tulostettu huikea määrä levyä, kangasta ja tarraa sekä huhkittu satoja henkilötyötunteja, jotta kisapuitteet saatiin huippukuntoon H-hetkeä varten.
Huikea määrä näkyvyysmateriaaleja
Kisojen näyttämöinä toimivat Helsingin vanha jäähalli sekä Hartwall Areena. Molemmat näistä rakennuksista ovat kooltaan valtavia ja koko valtavuus tuli saada kisojen ajaksi vastaamaan kansainvälisen jääkiekkoliiton, IIHF:n asettamia tiukkaakin tiukempia visuaalisia vaatimuksia. Lähes kaikki vanhat mainokset tuli peittää kisailmeellä.
Kisojen apulaispääsihteeri Tuula Puputti toimi kisojen ajan tiiviissä yhteistyössä Granon kanssa.
– Meidän osaltamme suurin haaste oli tapahtumaomistajien, kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n ja Hockey Canadan toiveiden ja markkinointimateriaalien tuottaminen heille mieleiseen muotoon sekä tuotantoon tarvittavien materiaalien saaminen. Granolta saimme hallikierrosten ja palaverien myötä hyvät vinkit, mistä materiaaleista eri pinnat kannatti toteuttaa sekä apua kokonaisilmeen suunnitteluun, Puputti toteaa.
Projekti alkoi molempien areenojen 360° käsittävällä kuvauksella. Tämän avulla asiakkaalle saatiin luotua areenoista virtuaalinen, näytöllä pyöriteltävä malli, johon voitiin sijoittaa erilaisia näkyvyyselementtejä, kuten laitamainoksia ja nähdä näin etukäteen, miltä areenat näyttävät brändättyinä.
Suunnittelutyöstä haastavan teki se, että elementtien kohdalla tuli ottaa myös huomioon se, miten ne näkyvät televisiossa. Lukuisten toteutusten osalla tehtiinkin yhteistyötä TV-yhtiöiden kanssa.
Haasteita asetti myös se, että kaikista brändättävistä pinnoista ei ollut saatavilla tarkkoja mittoja. Jumbotronin, katossa roikkuvan valtavan näytön, kulmien teippien suunnittelussa jouduttiin esimerkiksi tekemään arvio alueen koosta jumbotronin ulkoisten mittojen avulla. Arvion tekemistä hankaloitti Jumbotronin valtava koko. Sen sisälle mahtuisi 200 neliöinen omakotitalo.
Mainos osui kuitenkin kohdalleen täydellisesti.
Kokonaisvaltaista projektinhallintaa
Kun suunnitelmat oli saatu valmiiksi, alkoi näkyvyysmateriaalien tuotanto. Tuotanto toteutettiin erittäin nopealla tahdilla jokaisen vedoksen käydessä erikseen hyväksyttävänä IIHF:n mediaosastolla. Tuotannon lisäksi Granolla oli käsissään myös materiaalien asennuksen koordinointi ennen kisoja sekä kisojen aikana.
Laitamainoksia tuli vaihtaa tiuhaan tahtiin pelaavien joukkueiden mukaan. Mainosten paikkojen suhteen piti olla tarkkana, sillä ottelut kuvattiin molemmilta puolilta kaukaloa eri TV-yhtiöiden toimesta ja molemmille kameroille tuli näkyä eri mainokset.
Yllättävien haasteiden varalta hallilla oli Granon päivystäjä aina tuntia ennen peliä sekä pelin jälkeen.
– Granon asennustiimi toimi ammattimaisesti ja hymy huulilla, välillä pikaisestikin tulleiden toiveiden mukaan. Mainokset vaihtuivat nopeasti ja jälki oli huolellista, Puputti toteaa.
Purkamiseen ei hukattu aikaa
Granon asentajat eivät päässeet nauttimaan voitonjuhlista kovinkaan kauaa, sillä kisailmeen purkaminen aloitettiin välittömästi hallin tyhjennyttyä. Koko kisailme oli purettu kahdessa tunnissa pienintäkin opastetta myöten.
– Sekä rakennus että purku sujuivat hyvin. Molempiin oli varattu hyvä määrä tekijöitä ja tiimi veti hommat läpi hyvällä asenteella, Puputti toteaa ja jatkaa:
– Myös purun jälki oli huolellista. Peitetyt pinnat eivät vaurioituneet ja vain muutamia sovittuja mainospaikkoja korjattiin jälkikäteen.
Jääkiekkoilevan maailman keskipiste
Kisojen aikana jääkiekkoilevan maailman keskipiste oli epäilemättä Helsinki. Katsojamäärät niin televisioiden äärellä kuin myös paikan päällä olivat huikeita. Kisoja seurasi Kanadassa yhteensä 15,3 miljoonaa katsojaa ja Leijonien finaali Venäjää vastaan keräsi televisioiden ääreen lähes kaksi miljoonaa suomalaista silmäparia. Kisat kiinnostivat myös paikan päällä. Paikalla olevien katsojien määrässä tehtiin uusi Euroopan ennätys 215 225 katsojan voimin.
Kokonaisuudessaan kisojen voidaan sanoa sujuneen erinomaisesti. Tähän yhtyy myös Puputti:
– Yleisesti kisojen ilmettä ja tunnelmaa on kehuttu, jopa hämmentävän paljon. Myös kisojen yhteistyökumppanit ovat olleet todella tyytyväisiä. He saivat näkyvyysmateriaaleilla lisää ilmettä itse tapahtumaan muun muassa tyylikkäästi toteutettujen promopisteiden ja katsomoon jaettujen läpsyttimien myötä.
Kisat lukuina: