Takaisin

case-lentola-1-karuselli

Grano toteutti yhdessä Berry Creativen kanssa YIT:lle merikonteista rakennettuja ja värikkäiksi tulostettuja minikerrostaloja Vantaalle. Minikerrostaloalueen nimeksi tuli Lentola Miniapolis.

Vantaan Aviapolikseen, Veromiehen alueelle, on syntymässä viihtyisä uuden ajan kaupunginosa nimeltä Lentola. Alueelle on tarkoitus rakentaa käveltävän kokoinen työpaikkojen, asumisen ja palvelujen keskittymä tuhansille vantaalaisille. Lisäksi lähikortteleihin on suunnitteilla puistoja, koulu ja päiväkoteja. Uusien asuinkorttelien rakentajana toimii YIT.

“Lentola on meille iso panostus ja haluamme tehdä ison alueen markkinointia niin, että se varmasti huomataan. Mietimme erilaisia vaihtoehtoja kokemukselliseen markkinointiin ja valitsimme useasta ehdotuksesta ja toimijasta kumppaniksemme Berry Creativen, jonka kanssa työstimme Lentolan aluebrändin”, kertoo YIT:n yksikönjohtaja Heikki K. Hannukkala.

Berry Creative on helsinkiläinen suunnittelutoimisto, jonka erityisosaamiseen kuuluu brändinrakennus, graafinen suunnittelu sekä erilaiset rakennetun ympäristön hankkeet. Heillä Lentolan aluebrändäys otettiin vastaan avoimin mielin.

“Veromiehen yleinen imago on toimistoalue, jossa on paljon kansainvälistä liiketoimintaa ja sekalaisia toimistokortteleita. Lentolalle haluttiin luoda selvästi toimistokortteleista poikkeava aluebrändi”, kertoo Berry Creativen operatiivinen johtaja Tuomas Pitkänen.

YIT:n Hannukkala komppaa Pitkästä: “Ihmiset eivät tunnista Aviapolista tai Veromiestä asumisen paikkana.”

Tähän mielleyhtymään haluttiin luoda muutos. Tavoitteena on, että aluebrändin avulla Lentola saa positiivista julkisuutta sekä perinteisessä mediassa että sosiaalisessa mediassa.

“Lopullinen tavoite alueen brändäykselle on tietenkin asuntojen myynti. Välitavoitteena on ihmisten mielenkiinnon herättäminen ja hyvän mielen luominen, koska hanke on pitkäaikainen”, kertoo Pitkänen.

“Lähdimme määrittelemään Lentolan brändiä kohderyhmistä, joista suurin oli lapsiperheet. Uudella Lentolan alueella kaikki palvelut ovat perheiden lähellä. Tästä syntyi Lentolan slogan ´Helppoa elämää, hauskaa arkea. Sitä on ilmassa.´”, Pitkänen jatkaa.

Lentolalle rakennettiin minikerrostaloalue

Lentolalle luotiin vuonna 2019 graafinen ilme ja monia erilaisia alueen markkinointiin sopivia konsepteja, ideoita ja toteutuksia. Yksi näistä oli Lentolan ilmeeseen brändätty minikerrostaloalue, jota päädyttiin rakentamaan yhteistuumin Granon kanssa.

Talojen runkoina toimivat merikontit. Minikerrostaloalue on samalla YIT:n ensimmäinen iso markkinoinnillinen ulostulo laajassa Lentolan aluerakennushankkeessa. Tulostetun minikerrostaloalueen nimeksi tuli Lentolan Miniapolis.

“Olimme aiemmin tehneet Granon kanssa noin 200 metriä tulostettua työmaa-aitaa Tanssin talo -hankkeen työmaalle Helsingin Kaapelitehtaalle. Grano teki työmaa-aidat hyvällä laadulla ja heidän kanssaan oli mukavaa tehdä töitä. Siksi päädyimme Granon ovelle myös Lentola-hankkeessa”, Pitkänen kertoo.

Lentolan Miniapolis -minikerrostaloalueella on kolme konteista rakennettua kerrostaloa, joiden runkoina toimii yhteensä kymmenen merikonttia. Jokainen konteista rakennettu minikerrostalo on brändätty uuteen Lentolan ilmeeseen levyttämällä kontit kauttaaltaan joka sivulta.

“Projekti oli meille mielenkiintoinen, sillä rakennettaessa tämän kokoluokan brändättyjä pintoja ulkotiloihin, on otettava huomioon muun muassa kovat sääolosuhteet, jotka eivät saa pilata tai haalistaa pintoja. Siksi on erittäin tärkeää valita oikeat materiaalit ja tulostustekniikat”, kertoo Granolla projektista vastannut avainasiakaspäällikkö Petri Leiste.

Lentolan Miniapolis valmistui tulevaan Lentolan asuntokortteliin juuri ennen vappua.

Vetovastuu Berryllä

Kokonaisvetovastuu Lentolan Miniapoliksen rakentamisessa oli Berry Creativella, joka hankki alueelle merikontit ja sopi kumppanuudesta Granon kanssa. YIT:n vastuulla oli maapohjaan liittyvät työt ja Granon vastuulla tulosteiden valmistaminen ja konttien päällystäminen tulosteilla.

“Työt tehtiin sovitussa aikataulussa ja todella ammattimaisesti. Berry hoiti projektinhallinnan hyvin ja kokonaisuudessaan Miniapolis-projekti meni todella kivuttomasti”, Heikki K. Hannukkala kiittää.

Berryn Tuomas Pitkänen puolestaan jakaa omat kiitoksensa Granolle ja Petri Leisteelle:

“Granon kanssa ei ole tarvinnut jännittää. On ollut sellainen tunne, että töitä tehdään yhdessä ja Petriltä olen aina saanut vastaukset kysymyksiini nopeasti. Yhteinen tavoitteemme on ollut saada hieno juttu aikaiseksi ja Granon kanssa on syntynyt luottamus siihen, että lopputuloksesta tulee hyvä. Kaikki meni hirmu hyvin.”

Korona muuttanut alueen markkinoinnin tilannetta

Lentolan Miniapoliksen alueella oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan tarkoituksena järjestää muun muassa erilaisia lapsiperheille suunnattuja tapahtumia. Ne ovat koronan vuoksi jäissä toistaiseksi.

“Korona näkyy meillä tällä hetkellä yleisesti kaikessa markkinassa. Nyt kun tapahtumia ei voida järjestää, toivon, että ihmiset löytäisivät silti Lentolan alueen ja erilaisten markkinointipanostusten myötä alueen tunnettuus lisääntyisi. Lentolan Miniapolis -kerrostalot ovat yksi kohde, jota lapsiperheet voivat käydä yhdessä katsomassa ja samalla etsiä Lentolan alueelle sijoitettuja perhosia”, sanoo Hannukkala.

“Työt tehtiin sovitussa aikataulussa ja todella ammattimaisesti.”

Heikki K. Hannukkala / yksikönjohtaja, YIT

Kaipaako sinunkin yrityksesi suurnäkyvyyttä?