Nordea Henkivakuutusyhtiön uusi pääkonttori sai modernin tilailmeen


Nordea Henkivakuutus on vakavarainen suomalainen henkivakuutusyhtiö ja osa vahvaa eurooppalaista finanssipalveluja tarjoavaa Nordea-konsernia. Vuonna 2019 henkivakuutusyhtiö päätti luoda 1920-luvun kiinteistöön viihtyisän ja nykyaikaisen toimiston. Selkeänä tavoitteena oli, että toimisto taipuu niin monipaikkaiseen työskentelyyn kuin asiakastilaisuuksien järjestämiseen – historiaa kunnioittaen. Grano valikoitui hankkeen yhdeksi toteuttajakumppaniksi. Lopputulosta voi ihailla myös kansainvälisessä Antalis Interior Design Award 2020 -kilpailussa.

Miten sovittaa iloinen 1920-luvun maailma 2020-luvun vaatimuksiin? Tätä kokonaisuutta lähdettiin suunnittelemaan ja toteuttamaan ammattitaitoisen työryhmän kanssa. Koko Nordea Henkivakuutusyhtiön henkilöstö pääsi mukaan vaikuttamaan ideointiin.

Granon rooli toteuttajakumppanina oli kattava. Toimitussisältöön kuuluivat asennettuina mm. neuvotteluhuoneiden kuvatapetit, akustiikkalevytoteutukset, lasiväliseinien teippaukset, kyltitykset ja tussitaulut. Valaistujen ratkaisujen osalta Grano suunnitteli ja asensi tilaan taustavalaistuja kuvapintoja sekä koko toisen kerroksen kattavan sävyvalototeutuksen. Kokonaisuuden viimeisteli kiinteistön päädyn lasipintaan heijastettu liikkuvan kuvan toteutus. 

– Äärimmäisen mielenkiintoinen, laaja ja nopeatahtinen projekti. Olen kiitollinen asiakkaan luottamuksesta antaa meille mahdollisuus ideoida toteutusta ja esittää vapaasti ratkaisuja kohteeseen. Lopputulos osoittaa rohkeutta ollen silti harmoninen ja yhtenäinen kokonaisuus, Granon myyntipäällikkö Maija Hirvonen kertoo.

Lopputuloksena Nordea Henkivakuutusyhtiö sai modernit tilat, jotka huokuvat mielenkiintoisia ja toimivia ratkaisuja. Projekti osoitti, että kunnianhimoiset tavoitteet ovat toteutettavissa – nykyaikaa palvellen, historiaa unohtamatta. Tilaprojektin yhteydessä remontoitiin myös koko talon julkisivu, mikä jatkoi samalla teemalla yhdistelemällä nostalgiaa ja suurkaupungin sykettä. Julkisivu herättää varmasti ohikulkijoiden mielenkiinnon.

– Oli antoisaa huomata, kuinka onnistunut lopputulos syntyy vaivattomasti silloin, kun eri alojen ammattilaiset toimivat avoimessa yhteistyössä. Toimiva ja viihtyisä tila on aina monen tekijän summa, jossa visuaalinen maailma viimeistelee arkkitehdin suunnitelmat,

Maija Hirvonen, Granon myyntipäällikkö

 

Nordea Henkivakuutusyhtiön tilat huokuvat modernia, mutta historialle omistautunutta ilmettä

  • Nordea Henkivakuutusyhtiö sai modernit tilat, jotka istuvat nykyaikaan unohtamatta historiaa.
  • Nordea Henkivakuutusyhtiön henkilöstö pääsi mukaan vaikuttamaan ideointiin ja lopputuloksesta tuli kaikille mieleinen.
  • Nordea Henkivakuutusyhtiön historiaa ei unohdettu tilojen uudistusprojektissa.
  • Kunnianhimoiset tavoitteet saatiin maaliin Nordea Henkivakuutusyhtiön tiloissa.
  • Nordea Henkivakuutusyhtiö sai modernit tilat, jotka istuvat nykyaikaan unohtamatta historiaa.
  • Nordea Henkivakuutusyhtiön henkilöstö pääsi mukaan vaikuttamaan ideointiin ja lopputuloksesta tuli kaikille mieleinen.
  • Nordea Henkivakuutusyhtiön historiaa ei unohdettu tilojen uudistusprojektissa.
  • Kunnianhimoiset tavoitteet saatiin maaliin Nordea Henkivakuutusyhtiön tiloissa.
Juttu on julkaistu alun perin 26.02.2020 ja sitä on päivitetty 29.09.2022.
Ota yhteyttä