Takaisin
iStock-532031762.jpg

Yleinen mielikuva on, että markkinointia ei ole ymmärretty ja osattu hyödyntää Suomen yrityskulttuurissa samaan tapaan kuin esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa, joka on tuottanut useita maailmanluokan brändejä.

Onneksi myös konkreettisia onnistumisia markkinoinnin vaikutuksesta alkaa näkyä; tuskin esimerkiksi Finlaysonin liikevaihdon kasvu perustuu pelkkään tuuriin. Pitkän linjan markkinointiosaajat ostivat Finlaysonin vuonna 2014 ja käänsivät tappion voitoksi heti seuraavana vuonna. Vuonna 2016 liikevaihto kasvoi huimat 53%. Tässä on ihailtavasti todettava, että hienoa kun jotkut osaavat.

Yrittäjät ja pienyritykset ovat usein oman bisneksensä rautaisia ammattilaisia, mutta markkinointiosaaminen saattaa olla heikompaa. Silloin kannattaa miettiä ulkopuolista apua, ketterää markkinointikumppania.

 

markkinointia kannattaa tehdä

Useimmilla aloilla kilpailu on kovaa ja markkinat niin saturoituneet, että ainoa keino erottua joukosta on nimenomaan markkinointi. ”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä” -toteamus ei vain tänä päivänä ole mahdollista toisin kuin 80-90-luvulla, jolloin useilla aloilla elettiin kulta-aikaa vähäisen kilpailun johdosta. On paljon mukavampaa myydä tuotetta tai palvelua, jonka konsepti, brändi- ja tukimateriaali ovat kunnossa.

 

Brändin rakentaminen 

Miltä yrityksesi näyttää, miten se viestii, miltä se tuoksuu ja mitä se miettii? Brändääminen kannattaa tehdä heti yrityksen perustamisvaiheessa tai viimeistään nyt! Jokainen viesti ja kohtaaminen, jossa yritys tulee esiin kasvokkain, sähköisesti tai esimerkiksi puhelimitse on kullanarvoinen. Kun yritysilme, arvot sekä tone-of-voice on mietitty, uusien markkinointikanavien käyttöönotto ja kokeileminen on nopeaa. Näillä asioilla voidaan vaikuttaa paljon imagon syntymiseen ja kiinnostavuuden herättämiseen. Harva brändi on syntynyt ilman huolellista brändityötä.

 

Tuotteista, tuotteista – konseptoi, konseptoi

Mieti mitä myyt ja pue se helpoiksi sanoiksi. Kirjoita se tarinaksi ja opettele kertomaan se oikein sekä väärin päin.. Kannattaa myös keskittyä ydinosaamiseen. Ymmärrettävästi jotkut palvelut ovat paljon vaikeampi avata lyhyesti, mutta kannattaa kokeilla. Tänä päivänä informaation määrä on niin järisyttävä, että se, joka osaa konseptoida ja pukea tuotteen tai palvelun helposti myytävään ja ostettavaan muotoon, on hyvin todennäköisesti vahvoilla. Mikä on sinun yrityksesi juttu?

 

Verkkosivut 

Riippumatta siitä millaista liiketoimintaa teet, responsiiviset, kaikilla päätelaitteilla toimivat verkkosivut must! Kaikki tarvittava tieto tulee olla netissä ja helposti saatavilla. KISS-ajatusmalli (keep it simple stupid) on aina relevantti. Käyttöliittymä on olennaisessa osassa, kun asiakas saapuu verkkosivuille. Kannattaa astua asiakkaan saappaisiin ja verkkosivuja suunniteltaessa miettiä todennäköisiä asiakaspolkuja ja konversiopisteitä. Nettiseikkalija on kärsimätön ja luovuttaa helposti, jos haettava tieto ei löydy heti ja helposti.

 

SEM & SEO  

Hakukoneet ovat merkittävä osa sekä kuluttajien että yritysten ostoprosesseja. Verkkosivun löydettävyyteen voi vaikuttaa paljonkin. Tässä astuu kuvaan ensisijaisesti hakukoneoptimointi (SEO). Kun sivujen tekstisisällöt on mietitty oikein ja optimointi tehty ammattitaidolla, tulisi kohderyhmällesi relevantin sisällön nousta hakutuloksissa. Useilla hakusanoilla ja aiheilla on kuitenkin niin kova luonnollinen kilpailu, että sisällön buustaaminen maksetun hakusanamainonnan (SEM) avulla on kannattavaa. Jos SEO tai SEM tuntuvat vierailta, kannattaa ainakin aloitus tehdä asiantuntevan yhteistyökumppanin kanssa.

 

SOme-kanavat  

Sosiaalinen media kannattaa ottaa haltuun. Kaikissa kanavissa läsnäolo ei ole itseisarvo, mutta tärkeintä on valita kanavat, joista oma kohderyhmä on mahdollista tavoittaa. Ei liikaa, ei liian vähän. Valitse mielummin muutama some-kanava kuin mahdollisimman monta joiden ominaispiirteitä et välttämättä tunne. Tärkeintä on säännöllinen päivittäminen. Jollain aloilla voi riittää jopa yksi päivitys kuukaudessa. Jounin kauppa on hyvä esimerkki Some-markkinointia loistavasti hyödyntävästä pk-yrityksestä.   

 

Myyntiesitykset ja dokumenttipohjat 

Monella toimialalla, varsinkin B2B -palveluita myyvässä yrityksessä, myyntiä tehdään face-2-face-käynneillä. Asiakaspalaverit ovat yksi tärkeimmistä kohtaamispisteistä liiketoiminnassa ja niissä on elintärkeää onnistua. Oman asiantuntijuuden lisäksi on tärkeää, että myyntimateriaalit, kuten asiakasesitys, tarjouspohjat ja kaikki lähetettävät materiaalit on mietitty valmiiksi. Näin myyjän ei tarvitse jokaisen käynnin jälkeen keksiä pyörää uudelleen. Myyntityö on oikeasti siistiä, kun tuki on kunnossa eikä hyvän asiakaspalaverin jälkeen tarvitse selitellä.

On varmasti yrityksiä, jotka ovat onnistuneet ilman markkinointipanostuksia. Jos näin on, onnittelemme ja nostamme hattua. Vaikka menestystä tulee ilman markkinointiponnistuksia, kannattaa muistaa, että toimintaympäristön tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti.