Granolla Teollisuusliiton organisoima työnseisaus 29.6–12.7.

Teollisuusliitto uhkaa Granoa työnseisauksella 29.6-12.7. Lakonuhka on seurausta erimielisyydestä liittyen työehtosopimuksen soveltamisalasta Granolla. Pyrimme sovintoon ja lakon toteutuessa teemme kaikkemme, että työt saadaan toimitettua aikataulussa.

Hyvät asiakkaamme,

Palta ja Teollisuusliitto neuvottelevat valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla työehtosopimuksen soveltamisalasta Granolla johtuvaa erimielisyyttä. Riita syntyi, kun PAM irtisanoi yksipuolisesti aiemmin voimassa olleen työehtosopimuksen. Nyt haetaan linjausta työehtosopimusten soveltamisaloista.

Teollisuusliitto ehti jo varoittaa Granoa riitaan liittyvästä lakosta kesäkuun puolivälissä. Onneksi tuo lakonuhka peruttiin. Valitettavasti Teollisuusliitto käyttää neuvotteluissa edelleen lakonuhkaa painostuskeinona ja uhkaa nyt Granoa uudella työnseisauksella 29.6–12.7. 

Pyrimme kaikin keinoin sovintoon lakon välttämiseksi. Mikäli lakko kuitenkin toteutuu, teemme parhaamme, jotta kaikki työt saataisiin toimitettua sovitussa aikataulussa. Lakon ulkopuolelle on rajattu Granon terveydenhuollon suojavarusteiden tuotanto. Lisäksi Granon Käännöspalvelut, SokoPro sekä Granon tytäryhtiö Grano Diesel jatkavat toimintaansa normaalisti.

Olen hyvin pahoillani mahdollisesta työnseisauksesta aiheutuvista ongelmista ja epävarmuudesta teidän liiketoimintaanne. Toivon että soitatte, mikäli haluatte tarkentavaa tietoa tilanteesta tai arviota tulevasta.

Tästä ikävästä tiedotusasiasta huolimatta, toivotan teille kaikille myötäisiä tuulia liiketoimintaanne ja kaikkea hyvää niin teille kuin läheisillenne.

Juttu on julkaistu alun perin 12.06.2020 ja sitä on päivitetty 6.02.2024.