Siirry suoraan sisältöön

Granon ja Suomen Urheiluliiton turvatuotekumppanuus jatkuu

Grano oli merkittävässä roolissa tekemässä vuoden 2020 Helsinki City Running Day:sta turvallista tapahtumaa toimien tapahtuman turvatuotekumppanina. Granon ja Suomen Urheiluliiton monipuolinen turvatuotekumppanuus jatkuu myös vuonna 2021.

Korona iski voimakkaasti tapahtuma-alaan viime vuonna ja toi paljon haasteita tapahtumajärjestäjille tapahtumien turvallisuuden suhteen. Lokakuussa 2020 Suomen Urheiluliiton järjestämä Helsinki City Running Day -juoksutapahtuma oli suurin läntisessä Euroopassa järjestetty massatapahtuma koronapandemian aikana.

Granolla oli merkittävä rooli turvallisen juoksutapahtuman toteuttamisessa. Grano toimi tapahtuman turvatuotekumppanina ja  tuotti tapahtumaan useita turvatuotteita, kuten turvaväliteippaukset, suojapleksit sekä automaattisen kävijämäärän seurantaratkaisun, jonka avulla turvavälien ylläpitäminen ja ruuhkien välttäminen onnistuivat hienosti.


Turvallisesti onnistunut tapahtuma osoitti sen, että turvatuoteyhteistyötä kannattaa ehdottomasti jatkaa.

– Yleisötapahtumia voidaan järjestää turvallisesti myös poikkeusoloissa. Turvakonseptimme mahdollisti mm. Helsinki City Running Dayn järjestämisen globaalin koronapandemian keskellä. SUL:n ja Granon turvatuotekumppanuus on toiminut mahtavana näyteikkunana muille massatapahtumien järjestäjille, joten olemme ehdottomasti mukana myös 2021! Granon toimitusjohtaja Pekka Mettälä summaa.

Grano ja Suomen Urheiluliitto jatkavat turvatuotekumppanuutta lauantaina 15.5.2021 järjestettävässä Helsinki City Running Day -tapahtumassa.

Lue alta asiakasreferenssi vuoden 2020 Helsinki City Running Day -juoksutapahtuman turvatuotetoteutuksesta.

Tutustu koko asiakasreferenssiin täältä >>
Juttu on julkaistu alun perin 16.02.2021 ja sitä on päivitetty 7.02.2024.