Grano mukana GameXpon Overwatch-turnauksen huipennuksessa

GameXpo kokoaa valtakunnan innokkaimmat pelaajat Helsingin Messukeskukseen 3.-5.11. Tapahtuman ohessa pelataan myös kovatasoinen Overwatch-turnaus, jossa Grano on mukana yhteistyökumppanina.

Elektronisen urheilun asema vakavasti otettavana urheiluna on vakiintumassa. Esimerkiksi Puolustusvoimien Urheilukoulu otti hiljattain elektronisen urheilun lajilistalleen. GameXpossa kamppailtavassa Overwatch-turnauksessa on muiden tiimien ohella mukana myös uuden aluevaltauksen tehnyt Helsingin IFK oman joukkueensa, Helsinki Redsin kanssa. Tällä hetkellä Redsiltä löytyy joukkue sekä Overwatch -että Dota-peleihin. Redsin toimintaa vetävä Jussi Patjas on tosissaan toiminnan suhteen.

– Elektroninen urheilu eli eSports on uusi kulttuuri ja laji, johon lähdemme mukaan kirjoittamaan aitoa tarinaa. Urheiluseurana Helsingin IFK:n tarkoituksena on löytää lahjakkaita ja intohimoisia lajinsa harrastajia, tukea heitä monipuolisesti sekä luoda ympäristö, jossa he voivat nauttia tekemisestään ja kehittyä mahdollisimman hyväksi yksilöinä. Seura pyrkii huolehtimaan kaikesta sillä tavalla, että jokaisen niin haluavan kehittyminen ja suoritus olisi maksimaalista – henkiset ja fyysiset ominaisuudet huomioiden, Patjas toteaa.

Patjas löytää sekä eroja että yhtäläisyyksiä perinteisen urheilun ja eSportsin väliltä.

– Ammattimaisessa urheilussa kyse on siitä, kun lajinsa parhaat yksilöt ja joukkueet kohtaa toisensa ja niin myös eSportsissa. Perustoiminnot ovat siis aivan samat, kun puhutaan mistä tahansa lajista. Suurin ero on kehityksen aikajanassa. eSports on verrattain uusi juttu. Toinen isompi havaitsemani ero perinteisiin lajeihin on sen omistussuhde. Kukaan ei omista tai rakasta jääkiekkoa tai jalkapalloa toisin kuin eSportsissa, jossa pelitaloilla on leima ja tavaramerkkinsä pelien päällä.

helsinki_reds_high.jpgPatjas uskoo eSportsin olevan muutakin kuin vain nopeasti ohimenevä ilmiö.

– Uskon, että eSports on tullut jäädäkseen. Se on kasvanut pelaajalähtöisesti ja orgaanisesti, aidosti rajat ylittäen ja muodostuen globaaliksi tekemiseksi. Harrastuspohja elektronisessa pelaamisessa on vankka. Maailmassa laskettiin tänä vuonna ylitetyn 2 miljardin “höntsääjän” raja rikki. Tämä luku on toki ns. “all gaming” -kategoria. Se antaa kuitenkin väkevän aavistuksen siitä missä mittakaavassa ihmiskuntamme kuluttaa pelejä eri päätelaitteilla.

Sen lisäksi, että eSports tarjoaa pelaajille loistavan paikan kehittää osaamistaan ottaa Patjas esille myös fiilikset ja elämykset, joita laji voi tarjota faneille.

– Haluamme rakentaa ottelu- ja turnaustapahtumista faneillemme kokonaisvaltaisia elämyksiä, joista voidaan lähteä kotiin upeata elämystä rikkaampana. Uskon, että onnistumme siinä myös GameXpon yhteydessä pelattavassa Overwatch-lopputurnauksessa kumppaneidemme kanssa. Mittakaava tässä on tietenkin vielä pienempi kuin maailmalla, mutta siitä ei ole epäilystä mihin tulevaisuuden käyrä tämän suhteen näyttää. Puolassa Katowicessa Major-tason Intel Extreme Masters -turnaus kokosi tänä vuonna 176 000 ihmistä yhteen. Suomessa sama kokoluokka on mahdollinen – tulevaisuudessa.

Lisätietoa Helsinki Redsistä

Juttu on julkaistu alun perin 2.11.2017 ja sitä on päivitetty 7.02.2024.