Takaisin

SHIFT Business Festival ulkoisti tapahtumaständien toteutuksen Granolle

Kuudetta kertaa järjestetty SHIFT-tapahtuma keräsi elokuun 2021 lopussa Turkuun noin 1 000 tapahtumavierasta. Grano toimi tapahtumajärjestäjän ulkoistettuna ständikumppanina haastavissa olosuhteissa Turun Kakola-hotellin piha-alueella.

SHIFT Business Festival kerää vuosittain muutokseen suuntautuneita yrityksiä, ihmisiä ja ideoita yhteen. Tapahtuman ideana on verkostoituminen, oppiminen sekä inspiraatio: mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten yritys voi myös itse vaikuttaa tulevaisuuteensa? SHIFT-yhteisöön kuuluu kaiken kaikkiaan 5 000 yritystä.

Vuoden 2021 SHIFT-tapahtuma järjestettiin elokuun lopussa Turun Kakola-hotellissa ja sen ulkopihoilla. SHIFT järjestettiin nyt kuudetta kertaa ja tapahtuman erikoisuus on se, että se järjestetään vuosittain eri paikassa.

Normaalina vuonna festivaaleilla vierailee noin 3 000 kävijää. Vuoden 2021 tapahtuman kävijämäärä jouduttiin koronan vuoksi rajoittamaan 1 000 vierailijaan. Tapahtumasta on tullut hybriditapahtuma, joka järjestetään live-tapahtuman lisäksi verkossa.

Grano toimi SHIFT-tapahtuman ulkoistettuna partnerina Kakolan ulkopihalle rakennetuissa kumppaniyritysten ständeissä.

“SHIFT halusi ulkoistaa ulkoständipaikkojen rakentamisen ja projektinhallinnan ja valitsi meidät kumppanikseen. Tehtävämme oli tuottaa haastavalle ja pinnoiltaan monin paikoin kaltevalle pihalle ständit tyylikkäästi, mutta hyvinkin kustannustehokkaasti”, taustoittaa Granolla SHIFT-kumppanuudesta vastaava avainasiakaspäällikkö Maija Hirvonen.

Haasteena ulkoständien toteutukselle oli kaltevien pintojen lisäksi tietenkin sää, joka voi Suomen syksyssä olla mitä tahansa. Tapahtuman aikana sade yllätti tapahtumavieraat, jonka vuoksi Granon tapahtumaan kehittämät ulkoständiratkaisut joutuivatkin todelliseen testiin.

SHIFT Events Oy:n toimitusjohtaja Sini Toivonen kertoo, että Granon lähestyminen projektia ja sen haasteita kohtaan oli “todella shiftmäinen”.

“Grano näki meidän intohimon ja uniikkiuden. He ottivat haasteen vastaan todella ennakkoluulottomasti ja halusivat yhdessä löytää ratkaisut haasteellisiin olosuhteisiin muilla kuin perinteisillä sisämessutilojen toteutustavoilla”, Toivonen kertoo.

Toivonen kertoo, että Granon innostus todella näkyi. Myös Maija Hirvosen asiakaspalvelutaito ja kokemus olivat avainroolissa, kun SHIFT valitsi kumppaneitaan.

“Maija on selkeästi pitkän linjan ammattilainen ja hänen asenteensa erottui edukseen. Maijasta löytyy tarmoa, joka miellytti SHIFTiä. Jaoimme myös samanlaiset arvot ja yhteisen kunnianhimon”, Sini Toivonen kiittelee.

Ulkoistettu palvelu säästää tapahtuman järjestäjältä omaa aikaa

Grano suunnitteli SHIFTille myytäväksi erilaisia puurakenteisia ständipaikkoja Kakolan piha-alueelle. Jämerissä pergola-rakenteisissa puukehikoissa oli kattona ja sadesuojana kirkas kennolevy. Seininä ja tuulensuojina toimivat näytteilleasettajan oman ilmeen mukaiset vinyyliseinät kahdella ständin sivulla. Asfalttipinnan päälle asennettiin messumatto ja näytteilleasettajalla oli mahdollisuus tilata Granon kautta haluamiaan vuokrakalusteita tai käyttää omia kalusteitaan.

Perusratkaisuna toimi usealle tapahtumakumppanille myydyt 3 x 3 tai 3 x 4 metrin kokoiset ständit. Kaltevien pintojen haaste ratkaistiin korkeilla betonijaloilla ja ständien nurkkapylväät sahattiin oikeaan mittaan, jotta kaikki ständit seisoivat tukevasti suorassa. Vakioitujen ständien lisäksi Grano toteutti Turun kaupungin 8 x 4 metrin kokoisen kaksitasoisen ständin.

Kun SHIFT oli myynyt kumppanilleen ständipaikan, asiakas ohjattiin Granolle. Grano hoiti kaiken osaston rakentamiseen ja purkamiseen liittyvän kommunikaation suoraan ilman välikäsiä. Ratkaisu toi tapahtumanjärjestäjälle huolettomuutta kiireen keskelle.

“Grano hoiti itsenäisesti ja hienosti viestinnän meidän asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Kumppanit olivat todella tyytyväisiä Granon ammattitaitoon ja viestintään. Kaikki sujui moitteettomasti niin meidän kuin kumppanienkin näkökulmasta”, Sini Toivonen kertoo ja kehuu toimintamallia, jossa tapahtumajärjestäjän ei tarvinnut puuttua näytteilleasettajien osastorakenteisiin tai ständien ilmeeseen. 

Granon innovatiivisuus, asiakaspalvelu ja ammattitaito vakuutti – kiitosta myös rohkeudesta

Sini Toivonen kertoo, että Grano ymmärsi hyvin SHIFTin liiketoimintaa ja pääsi nopeasti jyvälle siitä mistä SHIFTissä on kysymys – kuinka tärkeitä kaikki kumppanit ja heidän tyytyväisyytensä ovat SHIFTille tapahtumanjärjestäjänä.

“Granon parhaat puolet ovat innovatiivisuus, asiakaspalvelu ja ammattitaito. Maija on yhteyshenkilönä aivan loistava ja välittää asiakkaasta. Hänelle iso peukku asiakkuuden hoidosta”, Toivonen kiittää.

Toivonen antaa kiitoksen Granolle myös rohkeudesta, sillä pian SHIFT-tapahtuman jälkeen asetettiin jälleen voimaan koronarajoituksia, joista kukaan ei etukäteen tiennyt. Grano oli nimittäin jo hyvissä ajoin ennen tapahtumaa hankkinut varastoonsa ulkoständien kaikki rakennustarpeet.

“Kiitos Granolle uskalluksesta lähteä toteuttamaan korona-ajan ensimmäistä yrityshybriditapahtumaa Suomessa.”

“Grano näki meidän intohimon ja uniikkiuden. He ottivat haasteen vastaan todella ennakkoluulottomasti ja halusivat yhdessä löytää ratkaisut haasteellisiin olosuhteisiin.”

Sini Toivonen / CEO, SHIFT Events Oy