Takaisin

Suomen urheiluliitto keskittää kaikki painotuoteostonsa Granoon

Grano Oy ja Suomen Urheiluliitto ovat jatkaneet yhteistyötään. Yhteistyösopimuksella SUL keskittää kaikki paino- ja suurkuvatyöt Granolle. Sopimuksen myötä Grano jatkaa Suomen Urheiluliiton, Helsinki City Runin ja Ruotsi-ottelun (2020) virallisena yhteistyökumppanina. Kumppanuuden kautta Grano hakee brändilleen tunnettuutta yleisurheilun ja lajina erityisesti juoksun avulla.

Juoksuharjoittelu on sopivaa kaikille, mutta sen kautta tavoitetaan erityisesti korkeasti koulutettua ja elämyshakuista päättäjäkohderyhmää.

Granon ja Helsinki City Runin VIP-illassa avattiin kevään juoksukausi sekä suunnattiin katseet kohti toukokuista juoksukevään huipentavaa Helsinki City Runia. Juoksuvalmentaja Harri Hänninen antoi vinkit tapahtumaan valmistautumiseen viimeiselle kuudelle viikolle.

-"Puolimaraton eli 21,1 kilometriä kuuluu matkoihin, joissa pätee sanonta “ei se matka vaan vauhti”. Ennakkoon pohditulla ja järkevällä vauhdinjaolla puolimaratonista selviää kevyemmälläkin harjoittelulla. Tapahtumaan on nyt aikaa noin 6 viikkoa, joten meillä on hyvää aikaa virittää juoksukuntoa starttihetkeen", kertoo Hänninen.

Helsinki City Run juostaan tänä vuonna 18.5.2019 osana Helsinki City Running Day -tapahtumaa. Muut tapahtumapäivän matkat ovat Helsinki City Marathon, Helsinki City 5 ja Helsinki City Marathonviesti. Lisäksi uutuutena tänä vuonna on Helsinki City Double, jossa henkilö juoksee saman päivän aikana molemmat sekä puolimaratonin että maratonin. Helsinki City Runin reitti on uudistunut ja reittihuoltoa on kehitetty osallistujien pyynnöstä.

Grano on tuttu kumppani urheilun parissa. Suomen Urheiluliiton kanssa yhteistyö on jatkunut jo vuosia. Yleisurheilu on näkynyt lajina myös kumppaneille ja henkilöstölle suunnattuina erilaisina tempauksina, kuten juoksukouluna tai Samulin Spelit -kumppanihaastekilpailuna. Erityisesti juoksu on vakiintunut lajiksi, jonka pariin myös henkilöstöä on kannustettu.

-"Työelämän ja arjen sovittaminen yhteen voi olla välillä haastavaa. Erityisesti toimistotyö vaatii vastapainoksi liikuntaa, ei ainoastaan fyysisen vaan myös henkisen jaksamisen tueksi. Juoksuharrastus on matalan kynnyksen laji, sillä juoksupaikat löytyvät helposti lähiympäristöstä ja kustannukset aloittamiseen ovat kohtuulliset. On ollut ilo havaita, että myös meillä on alettu harrastamaan kävelypalavereja", kertoo Granon markkinointijohtaja Tiina Karppinen.

 

Tiedustelut:

Tanja Finne
Suomen Urheiluliitto
050 546 6823
 
Tiina Karppinen
Grano Oy
040 128 7745

 

Granon palvelut kattavat kaikki liiketoimintaa tukevat sisältöhankkeet alusta loppuun, luovasta suunnittelusta tuotantoon, julkaisuun, tulosten mittaamiseen ja aineistonhallintaan – kaikissa asiakkaan kohdeyleisölle olennaisissa kanavissa. Grano palvelee Suomessa 25 paikkakunnalla. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Konsernissa työskentelee noin 1 100 ammattilaista, ja sen liikevaihto on noin 140 miljoonaa euroa.