Grano toteutti Aalto EE:lle upean liikelahjapakkauksen

Pakkauksen suunnittelusta Aalto EE:lle vastasi Aalto-yliopiston monialainen opiskelijaryhmä. Suunnittelutyö oli osana Pack-Age-pakkaussuunnittelukurssia. Grano toteutti pakkauksen tuotannon ja sparrasi opiskelijoita.

Aalto University Executive Education eli Aalto EE tarjoaa korkealuokkaisia liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita globaalisti sekä yksilöille että organisaatioille. Aalto EE:llä oli tarve saada pakkaus VIP-lahjalle. Lahjana toimii piensarja uniikkia taidekeramiikkaa, joka on suunniteltu Aalto-yliopiston kurssilla.

– Toiveeni oli, että pakkaus on niin kaunis, että maljakkoa ei tarvitse ottaa siitä pois. Varsinkin Venäjällä ja Aasiassa pakkaus on puoli lahjaa. Olen ollut hyvin otettu asianosaisten ammattitaidosta ja omistautumisesta. Lopputulos on tismalleen toiveidemme mukainen, sanoo Aalto EE:n Head of Growth Riitta Lumme-Tuomala.

Pakkauksen suunnitteli monitieteinen opiskelijaryhmä osana Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun järjestämää pakkaussuunnittelun Pack-Age-kurssia. Grano sparrasi opiskelijoita, teki pakkauksen lopullisen rakennesuunnittelun ja sen tuotannon.

– Grano on pitkäaikainen yhteistyökumppanimme. Teemme kurssilla innovatiivisia caseja, joiden haasteena on, että niistä pitää pystyä tekemään myös tuotannollisia versioita. Se vaatii hyvää yhteistyötä ja asiantuntemusta painolta, sanoo Aalto-yliopiston lehtori ja kurssin vetäjä Markus Joutsela.

Myös Granolla ja Aalto EE:llä on pitkä yhteinen historia:

– Grano tekee lähes kaikki mahdolliset painotuotteemme ja materiaalimme. Granon kunnianhimon taso on sama kuin meillä ja molemmille korkea laatu on tärkeää. Grano ymmärsi hienosti ja oivallisesti tarpeemme, sanoo Lumme-Tuomala.

Pakkauksella suuri rooli

Joutsela kertoo, että pakkausten tehtävä on yleisesti kiteyttää ja viestiä asioita itse tuotteesta. Pakkauksen suunnittelu lähteekin sen käyttäjästä eli tuotteen ostajasta tai saajasta.

– Pakkaus kertoo silmänräpäyksessä asioita tuotteesta. Esimerkiksi elintarvikkeissa siitä, mikä on tuotteen maku, hintaluokka ja kotimaisuusaste. Usein tämä tapahtuu visuaalisesti muilla keinoilla kuin aukikirjoitettuna. Pakkaus rakentaa odotusarvoa siitä, minkälainen tuote on kyseessä.

Pakkausta voi ajatella myös käyttöliittymänä tuotteeseen:

– Pakkaus on monessa tuoteryhmässä avainasemassa siinä, että asiakas kiinnostuu siitä tai löytää tuotteen. Jos mietit vahvoja brändejä, niin niillä kaikilla on erottuvat pakkaukset sekä visuaalisesti että rakenteellisesti, sanoo Joutsela.

Aalto EE:n pakkauksen tapauksessa Grano auttoi paljon juuri rakennesuunnittelussa ja materiaalien valinnassa.

– Teimme alussa erilaisia prototyyppejä, joissa osassa oli jo liikaa osioita. Granoa saamme kiittää siitä, että löysimme ratkaisun ja rakenteen, joka on riittävän uniikki ja erilainen, mutta toisaalta se suojaa tuotetta hyvin ja toimii tuotannossa, sanoo Joutsela.

Myös Lumme-Tuomala oli iloinen Granon toiminnasta:

– On hämmentävää, kuinka nopeasti granolaiset hiffaavat, mitä materiaalia kannattaa käyttää missäkin tuotteessa. Pakkaukseenkin valittu materiaali tuntui juuri siltä, miltä sen piti tuntua – se on sitä ammattitaitoa! Opin projektin aikana itsekin todella paljon.

Joutselan mukaan onkin hyvin tärkeää, että Granon kaltaiset yritykset ovat mukana kurssilla. Painotuotannon erityistarpeita olisi paljon vaikeampi opettaa ilman konkretiaa.

– On hyvä, että käymme katsomassa ja tutustumassa tuotannon mahdollisuuksiin paikan päällä. Siellä näemme millaisia reunaehtoja pakkauksen tuotannossa ja pakkaamisessa on. Olemme todella tyytyväisiä yhteistyöhön, sanoo Joutsela.

Suunnitteluryhmään kuuluivat opiskelijat Johanna Tarkiainen (Aalto ARTS, muotoilu, keramiikka, BA), Lilla Toth (Aalto ARTS, visuaalisen viestinnän muotoilu, MA), Nga Nguen (Aalto BIZ, kauppakorkeakoulu, yrittäjyys) ja Cecilia van Dongen (Hollanti, vaihto-oppilas, käyttäjälähtöinen suunnittelu, project manager). Maljakon on suunnitellut Saija Halko (Aalto ARTS).

– Olen ollut hyvin otettu asianosaisten ammattitaidosta ja omistautumisesta. Lopputulos on tismalleen toiveidemme mukainen.

Riitta Lumme-Tuomala, Head of Growth, Aalto EE

 

 

Granon toteutti liikelahjapakkauksen Aalto EE:lle

  • Aalto EE:n upea liikelahjapakkaus oli monen suunnittelijan summa.
  • Näyttävä maljakko on Saija Halkon käsialaa.
  • Aalto EE:n liikelahjapakkauksen materiaalit valittiin huolella.
  • Aalto EE:n liikelahjapakkaus on upea kokonaisuus, jossa Granolla oli ilo olla mukana.
  • Aalto EE:n upea liikelahjapakkaus oli monen suunnittelijan summa.
  • Näyttävä maljakko on Saija Halkon käsialaa.
  • Aalto EE:n liikelahjapakkauksen materiaalit valittiin huolella.
  • Aalto EE:n liikelahjapakkaus on upea kokonaisuus, jossa Granolla oli ilo olla mukana.
Juttu on julkaistu alun perin 31.07.2019 ja sitä on päivitetty 29.09.2022.
Ota yhteyttä