Siirry suoraan sisältöön

Siirtolapuutarha-lehti parhaaksi ammattilehdeksi Suomessa 2020

Granon yhteistyökumppanin Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry:n julkaisema Siirtolapuutarha-lehti on valittu vuoden 2020 parhaaksi ammatti- ja järjestölehdeksi Suomessa. Voitto saavutettiin Aikakausmedian vuosittaisessa Editkilpailussa.

Siirtolapuutarha-lehden ja Granon yhteistyö käynnistyi alkuvuodesta 2019, kun vuodesta 1935 lähtien julkaistu lehti kaipasi luotettavan painokumppanin lisäksi uusia, ympäristöystävällisempiä materiaaleja. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry:n liittosihteeri Tina Wessman kommentoi hyvin sujunutta yhteistyötä:

– Siirtolapuutarha-lehti aloitti yhteistyön Grano Vaasan kanssa vuoden 2019 alussa. Yhteistyömme on alusta asti ollut mutkatonta ja joustavaa. Grano auttoi lehteä valitsemaan aiempaa ekologisemman paperin, ja valittu paperi on saanut paljon kiitosta.

Editkilpailun raati kommentoi voittoisaa Siirtolapuutarha-lehteä seuraavasti:

– Lehden toimituksella on selkeästi syvä ymmärrys omasta kohdeyleisöstä, sen kehityksestä ja tarpeista. Vuonna 2020 uudistunut lehti on sisällöltään ja taitoltaan lukijoidensa näköinen; se on monipuolisesti ajankohtainen, asiantunteva ja sisältää paljon hyödyllistä tietoa. Lehden yleisilme on paperia ja käytettyjä kasvivärejä myöten on brändiä tukeva. Tehdyillä muutoksilla on huomioitu uuden, nuoremman lukijakunnan kiinnostus siirtolapuutarhamaailmaan.

Kilpailusivustoon pääset tutustumaan täällä.

– Yhteistyömme on alusta asti ollut mutkatonta ja joustavaa. Grano auttoi lehteä valitsemaan aiempaa ekologisemman paperin, ja valittu paperi on saanut paljon kiitosta.

Tina Wessman / Liittosihteeri, Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry

Asiakas- ja järjestölehdet Granosta >>

Juttu on julkaistu alun perin 23.03.2021 ja sitä on päivitetty 10.10.2022.
Ota yhteyttä