Siirry suoraan sisältöön

Ekologinen pakkaus on jo arkipäivää

Ekologinen pakkaus on jo arkipäivää

– Tämän hetken pakkaustrendeihin vaikuttavat ekologisuus, verkkokaupan ja takeawayn kasvu sekä erilaiset älykkäät pakkausratkaisut, joilla kuluttajia viedään lähemmäksi brändiä, toteaa Granon tuotelinjajohtaja Mika Kaverinen.

– Pyrimme Granossa seuraamaan pakkausalan trendejä ja vastaamaan kasvavien segmenttien tarpeisiin. Älypakkaukset ja erilaiset tuotesuojaukseen liittyvät tuotteet yleistyvät nyt vauhdilla. Uskoisin, että pakkausala ja pakkaaminen muuttavat muotoaan, mutta pakkauksien perustehtävät, tuotteen suojaus, informaation tarjoaminen ja houkutteleva ulkoasu eivät muutu, Mika Kaverinen sanoo.
 

Ostotapahtumat halutaan nyt kokea syvempinä ja kokemuksellisempina. Tästä hyvänä esimerkkinä on unboxing-ilmiö, missä kuluttajat avaavat tuotepakkauksia, kuvaavat tapahtuman ja jakavat näitä videoita sosiaalisessa mediassa.

Pakkaustrendejä määrittävät vahvasti myös lakisääteiset asiat, kuten SUP-direktiivi, jolla pyritään vähentämään kertakäyttöistä muovin kulutusta.

Myös demografiset tekijät ohjaavat tuotteiden pakkaustapoja. Esimerkiksi yksinelävien määrä on Suomessa kasvussa. Tämä ajaa elintarviketeollisuutta tarjoamaan kuluttajille pienempiä pakkauskokoja. Myös väestön ikääntyminen vaikuttaa pakkausmerkintöihin.

”Korona-aika on kiihdyttänyt verkkokaupan ja noutoruoan menekkiä, ja trendin odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Tämä on vaikuttanut vahvasti myös pakkausalaan”, Kaverinen toteaa.

Vastuullisuus suunnittelun johtotähtenä

Pakkausmarkkina kasvaa edelleen 3–5 prosentin vuosivauhdilla. Kolmen eri pakkaussegmentin, koteloiden, tarraetikettien ja joustopakkausten lisäksi Grano tarjoaa asiakkailleen pakkaussuunnittelua, EMMi-aineistonhallintaa, My Grano Tilauskanavan, varastointia ja logistiikan palveluita. Useamman tuotteen tilaaminen samasta paikasta säästää asiakkaan aikaa ja vaivaa.

– Vastuullisuus nousee esiin melkein kaikissa asiakastapaamisissa. Ympäristöpolitiikkamme mukaisesti tarjoamme asiakkaillemme korvaavia, ympäristöystävällisempiä materiaaleja ja suosittelemme ratkaisuja, joissa raaka-aineen kulutus ja hävikki on mahdollisimman pieni. Pakkaussuunnittelulla on tässä tärkeä rooli.

Kartonkipakkauksissa Grano on korvannut PE-päällysteisiä kartonkeja materiaaleilla, joissa vastaavanlainen suoja tehdään muovittomilla barriereilla. Tarraetiketeissä käytetyt paperilaadut ovat FSC®-hyväksyttyjä. Osa tarramateriaaleissa käytetyistä muovilaaduista pystytään korvaamaan materiaaleilla, jotka on valmistettu täysin uusiutuvista raaka-aineista.

Joustopakkauksissa Grano tarjoaa asiakkailleen jo laajalti paperipohjaisia materiaaleja, jotka voi kierrättää kartonkikierrätyksessä. Asiakas voi tilata tuotteita myös täysin hiilineutraaleina.

– Tällä hetkellä nähtävissä on myös se, että erilaiset tavat pakata tuotteita kilpailevat keskenään. Isot virvokejuomajätit ovat siirtyneet 6-pack joustopakkauksesta kartonkiseen monipakkaukseen muovimateriaalin vähentämisen takia. Tulevaisuudessa tullaankin näkemään uusia tapoja pakata perinteisiä tuotteita. Myös kaupoissa tapahtuva refill-ilmiö tulee lisääntymään”, Kaverinen povaa.

PAKKAUSTRENDIEN TOP3

1. EKOLOGISUUS
2. ÄLYKKÄÄT PAKKAUSRATKAISUT
3. TAKEAWAYN JA VERKKOKAUPAN KASVU
 
Granon tuotelinjajohtaja Mika Kaverisen mukaan pakkauksien perustehtävät pysyvät muuttumattomina.

– Uskoisin, että pakkausala ja pakkaaminen muuttavat muotoaan, mutta pakkauksien perustehtävät, tuotteen suojaus, informaation tarjoaminen ja houkutteleva ulkoasu eivät muutu, sanoo Granon Mika Kaverinen. 


Kirjoitus on julkaistu ensin Grano Magazine -asiakaslehdessä 2021. Teksti Pirkko Soininen ja kuvat Meeri Utti.

Tutustu Grano Magazineen >>

Juttu on julkaistu alun perin 22.02.2022 ja sitä on päivitetty 6.02.2024.