Takaisin

Granon Seedille toteuttama patentoitu käyntikortti

Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun sarjayrittäjä Marko Parkkinen tuskaili laukkuunsa leviävien käyntikorttien määrää. Hänellä oli tuolloin jo useita yrityksiä ja jokaiseen niistä oli ajan hengen mukaisesti teetetty omat käyntikorttinsa. Korttisekamelska vei laukussa tilaa ja aiheutui jokaisesta niistä kustannuksiakin.

Ideasta patentoituun keksintöön

Marko alkoi pohtia asiaa ja sitä kuinka keinotekoista rajoittuminen yhteen rooliin olikaan. Työrooliensa lisäksi hän oli myös isä, triathlonisti, pikashakin pelaaja ja intohimoinen kirjojen suurkuluttaja. Miksi kenenkään pitäisi mahtua tittelin kuvaukseen, kun hattuja oli todellisuudessa useita ja ne vaihtuivat lennosta sujuvasti. Marko päätti kehittää monitoimikäyntikortin. Tässä mallissa yhdellä käyntikortilla on kaksi rullattavaa pahvikiekkoa, joihin voi painattaa yhteensä kahdeksan itseänsä määrittävää tekijää. Hän oli niin innoissaan keksinnöstään, että haki ja myöskin sai sille patentin (hyödyllisyysmalli nro 8721). Kuinka moni yritys voi sanoa patentoineensa käyntikorttinsa?

Painettu käyntikortti synnyttää keskustelua ja lujittaa suhteita

Vaikka Ratkaisutoimisto Seedin käyntikortti lähestyy jo kohta esiteini-ikää aiheuttaa se vieläkin ihmetystä ja ihailua saajansa käsissä. Käyntikortin idea ei ole vuosien mittaan haalentunut – päinvastoin. Kortti herättää keskustelua. Ai säkin käyt hot joogassa? Hei, meillä on saman nimiset lapset. Ahaa, olet Boardmanin toiminnassa mukana – tunnetko sen ja sen?

Rationaalisesti ajateltaessa ei käyntikortteja luulisi digitaalisella aikakaudella tarvittavan lainkaan. Kaikki tieto on joka tapauksessa internetissä. Käyntikorttien eloonjäämisen salaisuus sijaitsee käyntikortin antamisen rituaalissa. Käyntikortti on osa ensivaikutelmaa, jonka sen antaja antaa itsestään ja edustamastaan yrityksestään. 

Käyntikortti kertoo huolellisuudesta ja siitä kuinka paljon yritys panostaa yksityiskohtiin. Paperin paksuus ja laatu viestii yrityksen taloudellisesta statuksesta. Hauska idea käyntikortissa on kuin flirttaileva silmänisku hymyn kera – se saa hyvälle tuulelle.  Se kertoo, kuinka tuossa yrityksessä suhtaudutaan elämään ja työntekoon. 

Liiketoimintaa pilke silmäkulmassa

Ratkaisutoimisto Seedin käyntikortti kertoo, että Seedissä tykätään tehdä asioita pilke silmäkulmassa. Tarjouskilpailuissa kakkossijalle jäätyämme lähetämme hopeatoffeeta kilpailijan (erehdyksissä) valinneelle asiakkaalle. Listaamme kilpailijamme web-sivuillamme linkkien kera. Miksikö? Koska kilpailijamme kirittävät meitä parempiin tuloksiin ja nautimme hyvästä kilpailusta. Toivotamme tervetulleeksi jokaisen vieraamme kirjoittamalla liitutauluun tulijan etunimen hymiön kera.

Kaikki tämä on täysin turhaa ja samalla ensiarvoisen tärkeää. Sillä aivan kuten valtameri koostuu miljardeista pikku pisaroista, suuretkin kokonaisuudet ja mielikuvat muodostuvat pienistä yksityiskohdista – kuten hauskoista käyntikorteista.

Ratkaisutoimisto Seedin käyntikortit ovat Granon painamat.

 

”Kiitos Grano hyvästä yhteistyöstä - nopeaan ja laadukkaaseen palveluunne voi aina luottaa!”

Maria Aksela / markkinointipäällikkö, Seedi Oy