Siirry suoraan sisältöön

Grano sijoittui Vastuullinen kesäduuni 2022 -kilpailussa sijalle 10

Grano sijoittui Vastuullinen kesäduuni 2022 -kilpailussa sijalle 10

Grano on sijoittunut upeasti sijalle 10. Vastuullinen kesäduuni 2022 -kampanjan yhteydessä järjestetyssä kilpailussa. Osallistuimme ensimmäistä kertaa kampanjaan. Vastuullisin kesäduuni -kilpailussa palkitaan parhaat kesätyönantajat vuosittain. Kilpailun tulokset perustuvat organisaation omien kesätyöntekijöiden arvioihin kesätyönantajastaan. Tänä vuonna kyselyyn osallistui ennätykselliset 11 600 kesätyöntekijää.


Olemme otettuja saavutuksesta! Kiitämme kesätyöntekijöitämme hienosta kesästä ja granolaisia siitä, että kesätyöntekijämme ovat kokeneet työskentelyn Granolla miellyttäväksi. Suuret yhtiöt -kategoriassa oli Granon kanssa kilpailemassa lähes 70 tunnettua Suomessa toimivaa yhtiötä. Kaiken kaikkiaan osallistuneita yhtiöitä oli lähes 600.

Kilpailun tulokset perustuvat kesän aikana tehtyyn tutkimukseen, jossa kesätyöntekijät ovat arvioineet Granoa kesätyönantajana. Tutkimus selvittää nuorten kokemukset siitä, miten hyvän kesätyön periaatteet toteutuvat työpaikalla. Periaatteet ovat:

  • hyvä hakijakokemus (rekrytointivaihe)
  • mielekäs työ
  • perehdytys ja ohjaaminen
  • oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus
  • kohtuullinen palkka
  • kirjallinen työsopimus ja -todistus.

Kesäkaudella haastattelimme eri tehtävissä toimineita kesätyöntekijöitä. Granoa kehuttiin vastuulliseksi, mutta myös rennoksi työpaikaksi. Muutamassa haastattelussa nousi Granon mukava ilmapiiri, jonka avulla uudet työntekijät tunsivat olonsa tervetulleiksi. Heidän mukaansa granolaiset huolehtivat hyvin perehdyttämisestä ja apua sai aina, kun sitä pyysi. Moni kehui kesätyökokemusta tärkeäksi, sillä se opetti uutta.

 

Lue Vastuullisen kesäduuni -kampanjan kautta Granoon tulleiden haastattelut täältä:

Vastuullinen kesäduuni -kampanja avasi ovet työmaailmaan

Hyvä tiimihenki viimeistelee vastuullisen työpaikan

 

Grano oli etenkin työtehtävien mielekkyydessä sarjansa parhaiden kesätyönantajien joukossa. Suuret yhtiöt -kategorian parhaimpiin yrityksiin ylsivät mm. Fastems, Metroauto, Ramirent, DHL, Clas Ohlson ja Varma.

Hieno sijoitus on palkinto siitä, että olemme kulkemassa oikeaan suuntaan sosiaalisen vastuun näkökulmasta katsottuna. Tavoitteemme on kehittyä ja siksi teemme jatkossakin työtä yrityskulttuurin ja yhdenmukaisten toimintatapojen eteen. Monet kesätyöntekijöistämme voivat olla tulevaisuuden granolaisia, joten haluamme näyttää esimerkkiä.

 

Juttu on julkaistu alun perin 13.10.2022 ja sitä on päivitetty 6.02.2024.