Siirry suoraan sisältöön

Vastuullinen kesäduuni -kampanja avasi ovet työmaailmaan

Roope Huhtala löysi ensimmäisen kesätyöpaikkansa Granolta.

Roope Huhtala löysi Granolta ensimmäisen kesätyöpaikkansa Vastuullisen kesäduuni -kampanjan ansiosta. Kampanjan tarkoitus on tarjota kesätyönhakijoille hyviä vaihtoehtoja kesätyöpaikoiksi. Granolla on ilo olla mukana kampanjassa tarjoamassa vastuullisia ja monipuolisia kesätyöpaikkoja Granon eri toimipisteissä ja palveluissa.

Roope Huhtala aloitti kesätyöt Granon Lappeenrannan toimipisteellä toukokuussa 2022. Hän toimii viimeistelijänä, joka jälkikäsittelee, laminoi ja pakkaa tuotteita. Roope haki kesätöitä Vastuullisen kesäduuni -kampanjan sivuilta.

Susanna Rinne on Roopen esihenkilö ja hän työskentelee Lappeenrannan Granon toimipisteellä tuotantopäällikkönä. Susanna kertoo, että paikkaan tuli useita hakemuksia. Roope oli ensimmäinen haastateltava ja hän jäi mieleen hyvän fiiliksen vuoksi.

– Soitin Susannalle heti hakemuksen jälkeen ja pääsin haastatteluun, Roope avaa hakuprosessia.

Aluksi molempia jännitti. Susannalle rekrytointi oli ensimmäinen laatuaan esihenkilön roolissa ja Roopelle ensimmäinen kesätyökokemus. Kuitenkin kaikki sujui mainiosti:

– Roopen kohdalla on kaikki mennyt hienosti! Ei ole valittamista. Hän on omatoiminen työntekijä, Susanna hymyilee.

Vastuullisuus työpaikalla näkyy monella tavalla

Kattava perehdytys on yksi vastuullisen työpaikan merkkejä. Roope sai oppinsa työkaverilta ja jälkikäsittelyä seurattiin yhden viikon ajan vierestä. Roope sai rauhassa tutustua työhön ja työpaikkaan ennen varsinaista työskentelyä. Lisäksi apu oli aina lähellä ja saatavissa.

– Roopea perehdytti työkaveri. Koska Roopella ei ollut kokemusta, oli hyvä, että kokenut tekijä seurasi vierestä ja auttoi tarpeen mukaan, Susanna lisää.

– Sain kaikilta apua heti, kun kysyin, Roope kertoo perehdytysvaiheesta.

Roopen mielestä Grano on ollut lupauksensa mukaisesti vastuullinen kesätyöpaikka:

– Hyvillä mielin voin sanoa, että Grano on vastuullinen työpaikka ja työnantaja. Ei ole käynyt mielessäkään, että ei olisi vastuullinen!

– Minunkin mielestäni Grano on hyvä esimerkki vastuullisesta työpaikasta, toteaa Susanna hymyillen.

Ensimmäinen työpaikka on tärkeä kokemus

Grano on samalla Roopen ensimmäinen työpaikka. Roope opiskelee LUT-yliopistossa tuotantotaloutta ja toinen lukuvuosi alkaa syksyllä 2022. Koska Roope pelaa ammatikseen jalkapalloa, oli tärkeää, että työpaikalla pystyttiin joustamaan aikataulujen kanssa.

– Jotta Roope pystyi yhdistämään jalkapallon ja tämän työn, muutimme hänen pyynnöstään sopimuksen tuntisopimukseksi, Susanna avaa ja lisää:

– On aina mahdollisuus joustaa ja näin molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä!

Ensimmäisen kuukauden aikana Roope tutustui laminointikoneisiin ja jälkikäsittelyn prosessiin.

– Töihin kuului myös tarrojen perkaamista ja autoin aina tarvittaessa tiimiläisiä, Roope kertoo.

Roope on päässyt oppimaan paljon uutta.

– Roopella oli hankala paikka aloittaa, sillä oli kova kiire. Silti hän on pärjännyt hienosti! Susanna kertoo.

Roope on myös selvittänyt tiensä läpi haastavissa tilanteissa. Roopen jalkapallotreenien seurauksena hän joutui jättämään tykypäivän välistä. Tämän vuoksi hän jäi tekemään Lappeenrannan toimipisteeseen töitä ennen harjoituksiin lähtemistä. Tilanne oli ainutkertainen, mutta Roope hallitsi tilanteen erityisen hyvin.

– Tuntui hyvältä huomata, että pärjää yksin! Roope sanoo.

Uudet asiat ja yllättävät ongelmanratkaisutilanteet ovat valmistaneet Roopea tulevaisuuteen:

– Kaikennäköinen kokemus auttaa tulevaisuudessa. Saan työkokemusta ja opin ihmissuhdetaitoja, Roope tiivistää.

Hyvä ilmapiiri jää työntekijän mieleen

Grano oli hyvä ensikosketus Roopelle työelämään. Mukavalla ilmapiirillä oli erityisen tärkeä rooli ensimmäisessä työpaikassa. Roope kehuu, että tiimissä on ollut loistava ilmapiiri.

– On ollut tosi hyvä porukka ja olen päässyt kivasti mukaan. Voin aina kysyä, jos tarvitsen apua ja kahvihuoneessa on helppo jutella kaikkien kanssa, Roope kertoo.

– Meillä on tiimissä rento meininki. Jokainen saa olla sellainen kuin on, ja kaikki pääsevät helposti mukaan porukkaan, Susanna lisää.

Vastuullinen työpaikka odottaa myös sinua

Jos etsit kesätyöpaikkaa tai harjoittelupaikkaa, voit löytää sen Granolta! Hae avoimen hakumme kautta, niin katsomme, löytyykö sinulle sopivaa paikkaa. Voit myös ottaa yhteyttä oman aiheesi tiimoilta, jos sinulla on jo valmis aihe mielessä. Sinun ei tarvitse olla kokenut konkari tai aiheen ammattilainen, sillä opetamme ja perehdytämme sinut tehtäviin. Töissä on tarkoitus oppia ja kehittyä!

Meillä vastuullisuus tarkoittaa tekoja ja tämä periaate näkyy myös työpaikoilla ja ilmapiirissä. Ota siis rohkeasti yhteyttä!

Vastuullinen kesäduuni - Oikotie

Tutustu Granoon työpaikkana! >>

 
Juttu on julkaistu alun perin 29.08.2022 ja sitä on päivitetty 8.11.2022.