Siirry suoraan sisältöön

Alanvaihtaja löysi Granolta omannäköisensä työpaikan

EeroKoski_töissä-Granolla

Eero Koski on 37-vuotias alanvaihtaja, joka vaihtoi hotelli- ja ravintola-alan tietotekniikkaan. Hän toimii nyt full stack developer traineena My Grano -tiimissä. Kun alanvaihto tuli ajankohtaiseksi, Eero lähti opiskelemaan ICT-tradenomiksi Haaga Heliaan. Ennen opintoja Eero työskenteli 10 vuotta Alkossa asiakaspalvelu- ja aistinvaraisen arvioinnin asiantuntijatehtävissä.

– Ala vaihtui merkittävästi, sillä ennemmin se oli työskentelyä jalkojen päällä. Nyt teen päätetyötä. Muutos työkulttuuriin on myös suuri. Olin asiakaspalvelutehtävissä paljon näkyvillä, mutta nyt teen itsenäisemmin töitä. En kuitenkaan joudu olemaan yksin. Voin jutella työkavereille ja kysyä aina apua, kun siltä tuntuu, Eero Koski kuvailee alojen eroavaisuuksia.

Jesse Kelomäki on Eeron esihenkilö My Grano -tiimissä. Hän on ollut granolainen vuodesta 2017 asti yrityskauppojen myötä.

My Grano koostuu kolmesta tiimistä: palvelupäällikkötiimi keskittyy asiakkuuksien perustamiseen, järjestelmäasiantuntijat toteuttavat asiakkaiden verkkokauppoja ja lisäävät sinne tuotteita, ja ohjelmistotiimi tai tuttavallisimmin softatiimi rakentaa talon sisällä koodia My Grano -sovellukseen.

– Olen vetänyt My Granon tiimiä kaksi ja puoli vuotta. Painoalalla olen ollut erilaisissa tehtävissä melkein 20 vuotta, joten ala on entuudestaan tuttu, kertoo Jesse hymyillen.

Parhaat opit saadaan työpaikassa

Eero opiskelee Haaga Heliassa ICT-tradenomiksi monimuoto-toteutuksena. Syksyllä alkavat jälleen opinnot. Jesse kertoo, että tavoite on pitää Eero jatkossakin Granolla töissä valmistumisen jälkeen:

– Ajatus olisi kasvattaa juniorikehittäjistä itsellemme uusia työntekijöitä.

Perehdytys eroaa Eeron mukaan selkeästi vanhasta työpaikasta. Ohjelmistokehitykseen perehdyttäminen vaatii enemmän aikaa. Hän on aikaisemmassa työssään myös perehdyttänyt uusia työntekijöitä, joten tietää ennestään, miten prosessi toimii.

– Ohjelmistopuolella perehdytys on laajaa. Vastaan ei tule kahta samanlaista juttua, joten tietyissä tilanteissa käyn asioita läpi Jessen tai muiden tiimiläisten kanssa, Eero kuvailee.

Työ on pääosin itsenäistä, mutta osittain työtä tehdään myös pariohjelmointina. Alkuun Eero teki yhdessä toisen kehittäjän kanssa töitä, jotta pääsi vauhtiin mukaan.

– Kysyn aina, kun vähäkin mietityttää. Kaikki on uutta, koska aiempaa työkokemusta sovelluskehityksestä ei ole ollut. Niin sanotusti maasta ponnistan ylöspäin, Eero kertoo ja lisää:

– Tätä alaa on mahdoton oppia yksin, joten on hyvä, että saan apua.

Eero vinkkaa, että verkko-oppimisympäristö Udemy on ollut hyvä kanava oppia sovelluskehitystä ja tarvittaessa neuvoja löytyy myös helposti yleisestä jaosta, kuten siihen tarkoitetusta StackOverFlowsta, teknologioiden omista dokumentaatioista tai vaikka YouTubestakin. Kuitenkin My Granoon liittyvät asiat kysytään työkaverilta.

– Perusperiaatteet, kuten työskentelymallit opin koulussa, mutta taitoni kehittyvät parhaiten työpaikalla. Kokeneet työkaverit ovat kirjoittaneet laadukasta ja edistynyttä koodia, niin hyppäsin suoraan valmiiseen projektiin, jossa saan oppia uutta, sanoo Eero.

Työpäivä kuluu tikettien tutkimisessa ja ratkaisemisessa sekä koodien kirjoittamisessa.

– Työ on paljolti asioiden selvittämistä, Jesse kuvailee ja lisää:

– Työtehtävät jaetaan tiketeiksi. Teemme töitä kahden viikon sprinteissä ja valikoimme tiketit backlogista, eli tehtävälistasta. Ohjelmistokehityksessä käytämme Scrum-viitekehystä. Pohdimme, kuinka suuri työmäärä tehtävissä on ja miten ne pilkotaan pienemmiksi. Tarkoitus on välttää sprinteistä toisiin valuvia työtehtäviä. Samalla keskustelemme, miten edeltävä sprintti on mennyt ja suunnittelemme seuraavaa.

Vahvuutena hyvä tiimihenki

Eero työskentelee tiiminsä kanssa liukuvalla työajalla, mutta tiimille on tärkeää nähdä toisensa esimerkiksi yhteisen lounaan tai peli-iltojen merkeissä.

– Koodin kirjoittaminen etenee omalla painollaan, joten lounaan jälkeen loppupäivä menee koodin sekä kahvin juonnin parissa, naurahtaa Eero.

Ennen koronan aiheuttamaa poikkeustilannetta tiimillä oli tapana kokoontua töiden jälkeen viettämään vapaa-aikaa.

– Korona-aika rokotti sosiaalista kanssakäymistä, kun emme nähneet toisiamme toimistolla eikä töiden jälkeen, mutta nyt voimme vihdoin järjestää peli-iltoja, Jesse kertoo.

Eeron mielestä tiimi sekä Grano kokonaisuudessaan ovat ottaneet hänet hyvin vastaan:

– On ollut hyvin vastaanottavaa ja tervetulleeksi toivottavaa porukkaa Granolla. Omassa tiimissä autetaan heti kysyttäessä, ja olen tutustunut myös naapuritiimiini.

– Meidän vahvuutemme on kiva tiimihenki, Jesse toteaa.

Eeron viesti alanvaihtajille

– Älä jää tilanteeseen, jossa et viihdy. Alan vaihtaminen virkistää ja usein vaihtamalla myös paranee. Jos nykyisessä suunnassa tie nousee pystyyn, niin kannattaa vaihtaa suuntaa eikä hakata päätä seinään. Aina on uusia suuntia ja mahdollisuuksia.

 

Onko alanvaihto mielessä? Kurkkaa Granon avoimet työpaikat ja tule toteuttamaan villejä ideoita kanssamme!

 

 
Tutustu Granoon työpaikkana! >> 
Juttu on julkaistu alun perin 15.09.2022 ja sitä on päivitetty 8.11.2022.