Ruotsi-ottelu palasi uudella ilmeellä syksyllä 2022

Suomalainen yleisurheilukesä sai arvoisensa huipennuksen uusitulla Olympiastadionilla. Grano vastasi Ruotsi-ottelun visuaalisista materiaaleista, joihin kuului niin perinteisiä painotuotteita kuin aivan uudenlaisiakin näyttöratkaisuja.

Yleisurheilun Suomi–Ruotsi-ottelu palasi kahdeksan vuoden jälkeen remontoidulle Helsingin Olympiastadionille syyskuun alussa. Paluun kunniaksi Suomen Urheiluliitto (SUL) halusi panostaa tapahtuman näkyvyyteen aiempia vuosia enemmän. Luonteva kumppani näkyvyyden takaamisessa oli Grano, jonka kanssa SUL:lla on lähes vuosikymmenen mittainen yhteinen taival.

– Yhteistyömme Granon kanssa on laajentunut koko ajan ja hyödynnämme heidän palveluitaan entistä monipuolisemmin. Nykyään hankimme heiltä käytännössä kaikki tarvitsemamme palvelut painotuotteista suurtulosteisiin ja ylipäätään kaikenlaiset graafiset palvelut, kertoo SUL:n markkinointiyhtiö Track & Field Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä.

Entistä svengaavampi Ruotsi-ottelu

Ruotsi-ottelun operatiivisesta toteutuksesta vastanneen Jarin vastuulla oli kaiken muun ohella tapahtuman kasvojenkohotus.

– Halusimme tehdä Ruotsi-ottelusta entistä viihteellisemmän ja svengaavamman. Antero Mertaranta tuli kisatapahtumien selostajaksi ja satsasimme musiikkiin ja äänentoistoon. Lisäsimme ottelun ympärille myös oheistapahtumia, kuten Ruotsi-ottelu 10 -juoksun, jossa naisten ja miesten 10 000 metrin maaottelujuoksut urheiltiin osana kaikille avointa massatapahtumaa, Jari kertoo.

Ruotsi-ottelun markkinointia uudistettiin ja tapahtumalle luotiin uusi ilme. Järjestäjät halusivat tuoda mukaan aiempaa enemmän visuaalisuutta ja panostaa erityisesti tunnelman rakentamiseen. Granolla oli tärkeä rooli tapahtuman brändinäkyvyyden rakentamisessa ja visuaalisten ratkaisujen tarjoajana.

– En ole aiemmin tehnyt monipuolisemmin tämän toimialan yhteistyötä kuin viime syksynä Granon kanssa Ruotsi-ottelussa. Valikoimaan kuului esimerkiksi suurkuvatulosteita, jättikokoisia kankaita, ulkomainontaa, opasteita, akkreditointipasseja sekä uutena ratkaisuna erinomaisiksi todettuja Grano Media Tower™ -siirrettäviä ulkonäyttöjä. Järjestelyissä oli paljon liikkuvia osia ja aikataulu oli melko tiukka, mutta Grano vastasi haasteeseen hienosti, Jari kiittelee.

Kunniakas kotiinpaluu

Ylipäätäänkin Ruotsi-ottelun paluu Olympiastadionille onnistui tavoitteiden mukaisesti. Jari näkee, että yleisurheilu on Suomessa hyvässä nosteessa.

– Oli iso haaste saada ihmiset liikkeelle ja mukaan paikan päälle. Kumppaneiden hankinta ja lipunmyynti onnistuivat hyvin, ja yleisöltä saamamme palautteen mukaan he olivat yllättyneitä siitä, kuinka dynaaminen ja mielenkiintoinen tapahtuma oli – 44 000 katsojaa kahtena päivänä on aika kunnioitettava luku.

– Paikan päällä aisti, että ihmiset nauttivat tapahtumasta. Ruotsi-ottelu on eräänlainen yleisurheilun festivaali, Suomen ja Ruotsin yleisurheiluperheen get-together. Tapahtumassa oli paljon hienoja hetkiä, joista yksi oli yleisurheilun EM-kisoissa sensaatiomaisen hyvin onnistuneen neljän mitalistin huomioiminen. Seremonian aikana stadion pimennettiin, jolloin sitä valaisevat tuhansien kännyköiden valot loivat tilanteeseen upean tunnelman, Jari kertoo.

Ympärivuotista yhteistyötä

Granon ja SUL:n kumppanuus ulottuu vuoden ympäri, ja laaja-alaista yhteistyötä tehdään Ruotsi-ottelun ohella muun muassa Kalevan kisoissa, yleisurheilun GP-kisoissa sekä Suomen suurimmassa juoksutapahtumassa Helsinki City Running Dayssa. Jari näkee useita syitä sille, että Grano on SUL:lle mainio markkinointikumppani.

– Saamme Granon kautta oikeastaan kaiken, mitä tarvitsemme tällä sektorilla. Vuosien aikana yhteistyömme on muotoutunut toimivaksi ja se on myös koko ajan parantunut. Grano on ollut aktiivinen tarjoamaan meille uusia palveluita ja niiden hinta-laatusuhde on hyvä. Lisäksi Granon tapa hoitaa asiakkuutta on luottamusta herättävä. En muista koskaan tapahtuneen sellaista, että Grano ei olisi pysynyt aikataulussa tai jokin homma ei olisi hoitunut.

Jari odottaa, että yhteistyö jatkuu hedelmällisenä pitkälle tulevaisuuteen ja entistäkin monipuolisempana.

– Grano on jo nyt vahva osa suomalaista yleisurheilua, ja tätä suhdetta voimme jatkossa syventää lisää. Onnistuneesta viime kesästä rohkaistuneina hyödynnämme jatkossa varmasti vieläkin enemmän uudenlaisia ratkaisuja ja palveluita. Esimerkiksi Grano Media Towerit™ olivat erinomainen lisä tapahtuman näkyvyyden rakentamisessa, Jari päättää.

Kirjoitus on julkaistu ensin Grano Magazine -asiakaslehdessä 2023. Teksti Juho Heikkinen, kuvat Van Nguyen RecFinland Oy, Suomen Urheiluliitto ry ja Meeri Utti

- Halusimme tehdä Ruotsi-ottelusta entistä viihteellisemmän ja svengaavamman, Track & Field Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä. 

 


Markkinointimateriaalit yhdeltä luukulta >>

  • Grano tarjosi Ruoti-otteluun myös uusia ratkaisuita, kuten nämä erinomaisiksi todetut Meida Tower -näyttöratkaisut.
  • Granolla oli tärkeä rooli Ruotsi-ottelun brändinäkyvyyden rakentajana ja visuaalisten ratkaisujen tarjoajana.
  • Grano on ollut Suomen Urheiluliiton mainio markkinointikumppani jo monien vuosien ajan.
  • Track & Field Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä on tyyvyväinen pitkään yhteistyöhön Granon kanssa ja odottaa sen jatkuvan hedelmällisenä pitkälle tulevaisuuteen.
  • Grano tarjosi Ruoti-otteluun myös uusia ratkaisuita, kuten nämä erinomaisiksi todetut Meida Tower -näyttöratkaisut.
  • Granolla oli tärkeä rooli Ruotsi-ottelun brändinäkyvyyden rakentajana ja visuaalisten ratkaisujen tarjoajana.
  • Grano on ollut Suomen Urheiluliiton mainio markkinointikumppani jo monien vuosien ajan.
  • Track & Field Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä on tyyvyväinen pitkään yhteistyöhön Granon kanssa ja odottaa sen jatkuvan hedelmällisenä pitkälle tulevaisuuteen.
Juttu on julkaistu alun perin 26.07.2023 ja sitä on päivitetty 6.02.2024.