Keväiset ja kesäiset kelit mahdollistavat ikkunateippausten uusimisen. Granon suurkuvapalveluissa projektipäällikkönä työskentelevän Jessi Rannikon mukaan teippienvaihto mahdollistuu Etelä-Suomessa yleensä alkukeväästä, pohjoisessa ja idässä hieman myöhemmin.
Asennuslämpötilat eri teippimateriaaleille vaihtelevat, mutta hyvä muistisääntö on, että pääsääntöisesti vuorokauden lämpötilan tulisi pysyä yli +6 asteessa, jotta teipit kiinnittyvät kunnolla, Rannikko kertoo.
Suunnittelun voi kuitenkin hyvin aloittaa jo talvella. Rannikko kehottaisikin kääntymään ammattilaisten puoleen jo uusia ikkunateippauksia suunniteltaessa. Granolla ollaan aina ajan tasalla uusimmista materiaaleista ja niiden soveltuvuudesta erilaisiin kohteisiin. Lisäksi ammattilaiset osaavat ottaa huomioon erilaisten kiinteistöjen vaatimukset teipeille. Esimerkiksi tummia tai vaaleita teippauksia kannattaa tietyissä kohteissa välttää.
Teippaukset on hyvä uusia aika ajoin
Rannikko kehottaisi uusimaan ikkunateipit muutaman vuoden välein, toimitiloista ja -alasta riippuen. Vaikka teipit kestäisivät pidempäänkin, on niiden vaihtamisesta hyötyä markkinoinnin kannalta. Asiakkaat huomaavat aina ikkunoiden piristyneen ilmeen.
Asiakkaat hyötyvät pitkästä yhteistyöstä Granon kanssa. Jos esimerkiksi teipit uusitaan Granon toimesta toimitilaan, jossa Grano on työskennellyt aiemminkin, voidaan jo tehtyä pohjatyötä hyödyntää. Tällöin kartoituskäynti asiakkaan kanssa ei ole välttämättä tarpeellinen, minkä vuoksi muutos voidaan toteuttaa kustannustehokkaammin.
– Itse melko pitkään alalla työskennelleenä sanoisin, että mitä enemmän tilaa samalta luukulta, sitä enemmän säästää rahaa ja myös hermojaan, Rannikko toteaa.
Granolla on koko Suomen kattava asennusverkosto
Asentajien työssä yhdistyvät asiakaspalvelu ja vaativa erikoisosaaminen usein haastavissa olosuhteissa. Eri asentajilla on erilaiset vahvuudet, joita he saavat työssään hyödyntää.
– Meillä on koko Suomen kattava asennusverkosto. Koulutamme asentajia jatkuvasti ja panostamme työturvallisuuteen. Tarjoamalla kokonaisvaltaista palvelua suunnittelusta projektinhallintaan ja ammattitaitoiseen asennukseen, unohtamatta huippulaadukkaita suurkuvamateriaaleja, pystymme helpottamaan asiakkaan arkea huomattavasti. Se on myös oman työni suola, Rannikko mainitsee.