Vähittäiskaupassa kuluttaja on vallankäyttäjä ja dataa

Granon myymäläpalveluiden liiketoimintajohtaja Annukka Pokki näkee vähittäiskaupassa paljon mahdollisuuksia uusille ratkaisuille. Kuvassa vasemmalla Granon markkinointijohtaja Tiina Karppinen.

Myymälämarkkinointi on muutosten edessä. Kuluttajat toivovat entistä helpompaa ostamista ja saumattomampia asiakaskokemuksia, mikä edellyttää, että tulevaisuudessa heille suunnattujen viestien laatu korostuu sekä verkossa että kivijalassa.

Verkkokaupan kasvusta huolimatta kivijalka voi hyvin, ja myymälä on kasvava media. Painetut markkinointimateriaalit eivät ole katoamassa, mutta niiden rinnalle on noussut digitaalisia materiaaleja ja ratkaisuja. Brändien kannalta oleellista ei ole vain kuluttajan huomion herättäminen, vaan on myös seurattava, miten viestit vaikuttavat. Tähän tarvitaan mittaamista.

– Dataa on enemmän kuin sitä pystytään analysoimaan ja hyödyntämään, ja sitä kerääntyy koko ajan lisää. Kovaan dataan eli ostoskoridataan voidaan yhdistää kuluttajakäyttäytymisen dataa sekä esimerkiksi trendejä, hiljaisia signaaleja tai vaikka maailmanpolitiikka. Tärkeintä on kuitenkin se, että datasta osataan tehdä oikeanlaisia johtopäätöksiä, Second Opinionin Retail Director Markku Mäenpää kertoo.

Mäenpää luotsaa ja kehittää vuosittaista What’s Going On In Retail -seminaaria yhdessä Granon ja muiden pääyhteistyökumppaneiden kanssa. Mäenpää synnytti seminaarikonseptin runsaat viisi vuotta sitten, koska alalta puuttui vähittäiskaupan ja brändien yhteinen foorumi. Viime vuoden tapahtumassa oli noin 130 osallistujaa, joilla kaikilla oli ainakin periaatteessa sama haaste: kuluttaja ja se, miten heidät tavoitetaan nyt ja tulevaisuudessa.

 

Annukka Kärävä ja Markku Mäenpää

Anna Kärävä human@work sekä Markku Mäenpää 2nd Opinion.

– Vähittäiskaupassa digitaalisten viestien laatuun ja tuotantoon aletaan kiinnittää enemmän huomiota. Toinen trendi on omnichannel-ajattelu eli ostamisen saumattomuus. Kolmas on maksamisen helppous ja neljäs on mittaaminen, Mäenpää luettelee.

Viestien kohdentaminen ja ostamisen helppous korostuvat

Mittaamiseen ja retail-palvelujen kehittämiseen on kiinnitetty paljon huomiota myös Granossa.

– Markkinointiviestien kohdentaminen ja personointi sekä ostamisen helppous ovat kovasti esillä. Näemme vähittäiskaupassa paljon mahdollisuuksia tarjota asiakkaillemme uusia ratkaisuja, Granon myymäläpalveluiden liiketoimintajohtaja Annukka Pokki kertoo.

What’s going on in retail -seminaarin lisäksi Grano on mukana maaliskuussa järjestettävillä Shop 2017 -messuilla, joilla yritys esittelee vähittäiskaupan palveluitaan bränditeippauksista digitaalisiin ratkaisuihin.

– Meille on tärkeää saada palautetta ja jakaa kokemuksia muiden retail-puolen toimijoiden ja brändien kanssa. Asiakkaidemme kokemat haasteet ja tarpeet toimivat oman kehitystyömme pohjana, Pokki toteaa.

Näyttävä toteutus näyttävään tapahtumaan

Red Bull Finland järjesti tammikuun lopulla alamäkiluistelun Red Bull Crashed Ice -tapahtuman Jyväskylässä. Yritys pestasi Granon tekemään rakennesuunnitelman ja brändinmukaiset POS-materiaalit (Point of Sale) tapahtuman markkinoimiseksi suurissa vähittäiskaupoissa. Lisäksi Grano toteutti kampanjamateriaalin painotyöt sekä asennuksen ja purun.

– Meille oli todella tärkeää, että toteutus oli laadukas. Se oli näyttävä, iso sekä tapahtuman ja brändin mukainen. Lisäksi tarvitsimme aika paljon tukea asennuksessa, koska kampanja toteutettiin ympäri Suomea. Grano hoiti tarvittavien alihankintojen lisäksi koko toteutuksen alusta loppuun avaimet käteen -periaatteella, Red Bull Finlandin markkinointipäällikkö Ville Happo sanoo.

Ei pelkkää myynninedistämistä

Kampanjan toteutus tuki myös Red Bullin omaa laatulupausta asiakkailleen ja vähittäiskaupan suuntaan sekä toi brändille näkyvyyttä. Esillepano sisälsi Red Bull Crashed Ice -tapahtumista tutun kaarielementin, brändättyjä juomacoolereita, valaistuksen sekä luisteltua jäätä jäljittelevän lattiatarran, joka täydensi kokonaisuuden.

– Myymälämarkkinointi ei ole vain myynnin edistämistä, vaan kuten tässäkin tapauksessa, brändi-imagon nostamista ja näkyvyyden lisäämistä. Kaikki vähittäiskaupan ratkaisumme ovat räätälöityjä asiakkaan tavoitteiden ja kohderyhmän mukaan, Granon myymäläpalveluiden liiketoimintajohtaja Annukka Pokki kertoo.

Granon asiakkuuspäällikkö Tiina Simosen mukaan yrityksen vahvuuksia ovat valtakunnallisuus ja laaja palveluvalikoima, joiden ansiosta materiaalien toteuttaminen onnistuu kiireellisissä tilanteissa paikallisesti. Asiakkaalle tämä tarkoittaa kustannussäästöjä myös logistiikkakuluissa.

– Grano pystyy tarjoamaan kokonaisratkaisun toteuttamisen ja asennukset, tapahtumamarkkinoinnin toteutukset ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana sekä niihin liittyvät näkyvyysmateriaalit, Simonen tiivistää.

Tutustu Granon myymälämarkkinoinnin ratkaisuihin >>

Juttu on julkaistu alun perin 23.05.2017 ja sitä on päivitetty 7.02.2024.