Siirry suoraan sisältöön

Hyvää 8-vuotissyntymäpäivää Grano!

Kuvassa vasemmalta Pasi Valjakka, Granon toimitusjohtaja Kimmo Kolari ja Arno Autere.

Grano sai alkunsa kahdeksan vuotta sitten 2.6.2014, kun päätettiin, että yritysostojen kautta kaikkien osaaminen veisi eteenpäin yhtä yritystä – yhden nimen alla. Granon toimitusjohtaja Kimmo Kolari ja varatoimitusjohtaja Mirka Airaksinen kertovat, mitkä tulevaisuudennäkymät odottavat Granoa.

Vaikka Grano viettää nyt 8-vuotisjuhlaa, on Granon historia vuosikymmeniä pitkä. Yritysostojen ja yhdistyvien yritysten kautta muodostui Grano. Samalla päätettiin yhteinen nimi, joka on lähtöisin espanjalaisesta sanasta ja tarkoittaa jyvää.

– Grano on kuin valtava sukupuu. Olemme kaikkien yritysten yhteissumma, kertoo Granon varatoimitusjohtaja Mirka Airaksinen.

Mirka Airaksinen soittaa pahvista tehtyä kitaraa!

Kuvassa Granon varatoimitusjohtaja Mirka Airaksinen.

Osaamista on karttunut lukuisilta yrityksiltä ja osaajilta. Pitkän linjan toimiminen alalla on myös taannut luotettavan paikan markkinoilta. Kehitys ei pysähdy ja suunta on valittu. Syntymäpäivien kunniaksi on kuitenkin hyvä pohtia, miten nykytilanteeseen on päästy.

– Grano on kehittynyt huimasti näiden kahdeksan vuoden aikana. Vantaan Supertehdas on yksi viimeisimpiä merkkipaaluja, Granon toimitusjohtaja Kimmo Kolari.

Alkuvuonna valmistunut Vantaan Supertehdas auttaa koko Granoa sekä painoalaa. Uuden tehtaan ja modernien koneiden myötä Grano voi tarjota enemmän monipuolisia tuotteita asiakkailleen. Samalla toimitusajat nopeutuvat.

– Vantaan tehtaan valmistuminen oli tuotannolle suuri ponnistus ja se on vaikuttanut merkittävästi moneen tuotannon työntekijään. Jättimäinen projekti saatiin hienosti maaliin, kertoo Kimmo.

Vantaan Koivuhaan tuotantotilat laajentuivat kaksinkertaisesti, noin 15 000 neliöön. Tehtaassa valmistuvat pakkaukset ja etiketit, offset- ja digipainotuotteet sekä suurkuvatuotannon levyt, rullat ja tarrat. Lisäksi tehtaassa hoidetaan premedia, pakkaus- ja rakennesuunnittelu ja logistiikka. Kirsikkana synttärikakun päällä sinne valmistuu syksyyn mennessä maailmanluokan ShowRoom, jossa granolaiset voivat ylpeydellä esitellä asiakkaille Granon monipuolista palvelu- ja tuotetarjontaa.

– Granolaisilla on ylivoimainen kyky auttaa asiakasta Vantaan tehtaan valmistumisen johdosta, avaa Mirka ja lisää:

– Puhumattakaan muista toimipisteistä, joita on ympäri Suomen! Granon pisteitä löytyy yli 20 paikkakunnalta.

Kuvassa vasemmalta katsottuna Ann-Maj Ullner-Korpi, Kimmo Kolari ja Annica Karjala.

Kuvassa vasemmalta Ann-Maj Ullner-Korpi, Granon toimitusjohtaja Kimmo Kolari ja Annica Karjala.

Ammattitaitoinen henkilökunta on Granon kantava voima

Granon johtotähti on ehdottomasti osaava henkilökunta. Taitavat granolaiset huolehtivat asiakkaista ja vievät Granoa eteenpäin.

– Olemme äärettömän ylpeitä henkilöstön ammattitaidosta ja sitoutumisesta asiakkaita kohtaan. Laatu ja työntekijän oma panostus työhön näkyvät, Kimmo tiivistää.

– Granolla arvostetaan jokaisen työpanosta ja olemme yhdessä ylpeitä työstämme. Esimerkiksi on hieno nähdä Granon asentajia työmaalla huppareineen, lähettiautoja liikenteessä tai myyjän ojentamassa asiakkaalle oman käyntikorttinsa, Mirka lisää.

Henkilökunnan avulla Grano myös kasvaa:

– Grano on koko ajan tilanteen päällä. Huolehdimme siitä, että voimme kasvaa sopivissa kohdissa ja tuomme potentiaalimme esiin kaikessa tekemisessä, Mirka kuvailee.

Mirka Airaksinen juhlistaa Granon synttäreitä.

Kuvassa Granon varatoimitusjohtaja Mirka Airaksinen.

Grano kehittyy tulevaisuudessa

Tulevaisuus näyttää Granolle valoisalta, toteavat molemmat. Koronan hiljalleen väistyttyä ja kysynnän parantuessa voidaan odottaa menestyvää kesää ja syksyä.

– Näen, että meillä on ja tulee olemaan kotimaan markkinoilla hyvä jalansija. Meillä on mahtavat asiakkaat, ensiluokkainen teknologia ja tietysti osaava henkilökunta. Muutaman ennätyksenkin voisimme rikkoa, sillä rikottaviksihan ne ennätykset on tehty, Mirka naurahtaa.

– Granon tehtävä on näyttää myös tulevaisuudessa esimerkkiä, Kimmo hymyilee.

Arjen auttaja, muutoksen mahdollistaja >>

 
Juttu on julkaistu alun perin 2.06.2022 ja sitä on päivitetty 6.02.2024.